Trainee-ohjelma antaa avaimia omalle uralle

Astun sisään palvelutaloon, missä arkisen touhun keskeltä erotan tutun hahmon. Hoitajan asu ja arjen rutiinit ovat muuttaneet nuoren olemusta. Olen huomaavinani myös ripauksen lisääntynyttä varmuutta. Ryhmäkodin asukas kulkee vierestä, koputtaa nuorta olalle.  Vaikuttaa siltä, että hän on tullut täällä tutuksi.   
  
Nuorisotyöttömyys. Työvoiman saatavuus. Yksinäisyys. Ajassa liikkuu termejä, joiden valossa mietin, miten innostaa nuoria työelämän pariin ja vanhustyöhön. Arjessani nuoret kertovat, että on mukava olla auttavana kätenä: ”Saan mielihyvää, kun avustan ihmistä, jonka tiedän tarvitsevan apua ja joka arvostaa sitä.” Trainee-nuorten kokemuksissa korostuvat asiakkaiden kohtaaminen, uskalluksen ja rohkeuden lisääntyminen sekä ymmärryksen kasvaminen suhteessa vanhusten maailmaan. Moni nuori kertoo näkevänsä kiitoksen vanhan ihmisen silmistä.

Vanhustyön Trainee -jakson aikana on mahdollisuus oppia kohtaamaan vanhuksia lähemmin ja pohtia samalla, olisiko vanhustyö itselle sopiva vaihtoehto. ”On kiva kuulla vanhusten kertomuksia aikaisemmasta elämästä. Kun lukee asioita historiakirjoista, ei ne oo yhtään kiinnostavia. Kun juttelee vanhusten kanssa, niin asiat tulee jotenkin elävämmiksi”, kertoo yksi Trainee-ohjelmaan osallistuneista nuorista.

Vanhustyön Trainee -ohjelma tarjoaa nuorelle mahdollisuuden tutustua vanhustyöhön, kehittää omaa osaamistaan sekä pohtia tulevaisuutta uran kannalta. Nuoren tie voi johtaa paitsi hoitajan tai hoiva-avustajan, myös muihin alan opintoihin. Jollei hoitoala tunnu ammatillisesti omalta, voi valita myös toisin. Kokemus vanhusten kohtaamisesta tuskin kuitenkaan kokonaan unohtuu. Onpa kuultu palvelutalossa sellaistakin, että Trainee-nuori haluttaisiin sinne ottopojaksi.