Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n jäsenyhteisöt kokoontuivat liittokokoukseen (XXIV) 26.11.2022 Helsingissä. Kokous päätti tärkeimpinä asioina liiton suunnasta tuleville seuraaville kolmelle vuodelle sekä uuden puheenjohtajan sekä hallituksen kokoonpanon. Lämpimät onnittelut VALLIn luottamushenkilöille. Kaikki VALLIn luottamushenkilöt toimivat aktiivisesti eri rooleissa VALLIn eri jäsenyhteisöissä ja luottamushenkilöt tuovat osaltaan VALLIn toimintaan ja sisältöihin vahvasti jäsenyhteisöjen äänen. Tämä on meille erittäin tärkeää vaikuttaessamme jäsenyhteisöjen toimintaedellytysten ja vanhojen ihmisten oikeuksien ja aseman puolesta. Tarkemmin liittokokouksessa tehdyistä päätöksistä ja valinnoista lisää myöhemmin tässä uutiskirjeessä ja VALLIn www-sivuilla.
Ensi viikolla vietämme joulua. Tuolloin on aika hiljentyä. Joulun jälkeen kohdistamme ajatukset tulevaan vuoteen. Vuoden alussa aloittavat uudet hyvinvointialueet toimintansa. On oltava mukana vaikuttamassa, verkostoitumassa ja toimimassa. Me VALLIlaiset olemme jäsenyhteisöjemme tukena. Suomessa tarvitaan jatkossakin järjestöjen tuottamia palveluita ja toimintaa. Kansalaisyhteiskunta on korvaamaton osa suomalaista yhteiskuntaa. Alkavana toimintavuonna VALLI täyttää 70 vuotta. Juhlavuotemme teemana on välittäminen ja se tulee näkymään tapahtumissamme ympäri vuoden.
Rauhaisaa joulun aikaa ja kaikkea hyvää alkavaan vuoteen 2023.
Virpi Dufva
VALLIn toiminnanjohtaja