VALLI ry:n ensimmäinen toiminnanjohtaja, sosiaalineuvos Aira Heinänen täytti toukokuun lopulla 90 vuotta. Aira Heinänen toimi VALLIn asioissa aikana, jolloin VALLIn nimi oli Koteja vanhuksille. Aira luotsasi toimintaa vuosina 1972–1982 ollessaan samalla Ensikotien liiton toiminnanjohtaja. Airan toiminnanjohtajuusaikana Koteja vanhuksille nimi muutettiin Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitoksi vuonna 1982, jolloin liitto sai myös omat tilat ja ensimmäiset työntekijänsä. Airan mukaan liiton merkitys valtakunnallisena vaikuttajana on kasvanut vuosikymmenien varrella yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. Aira on aiemmin todennut, että ”jo Martta Salmela-Järvinen käytti käsitettä epäitsekäs auttamistahto, jonka tulisi velvoittaa meitä edelleen yhteisissä puuhissamme.” Toisena käsitteenä reilu vapaaehtoistoiminta, joka tulisi erottaa hyväntekeväisyyskäsitteestä. Airan aikana VALLIn toiminta laajeni, ja silloin rakennettiin laajaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Tämä linja on edelleen keskeinen VALLIssa, yhteistyössä ja yhdessä toimien olemme vahvempia.
VALLIn toiminnanjohtaja Virpi Dufva vei Airalle VALLIn onnittelutervehdyksen hänen syntymäpäivänään. Aira ja Virpi ovat tavanneet säännöllisesti, ja yhdessä, Airan johdolla, on ideoitu vanhusalalle vapaaehtoistoiminnan sisältöjä ja keskusteltu muistakin keskeisistä kansalaistoiminnan ja vanhustyön sisällöistä.
Lue täältä Airan ajatelmia vajaa viiden vuoden takaa, jolloin VALLI ry täytti 65 vuotta.
Virpi Dufva
VALLIn toiminnanjohtaja