Eduskuntavaalit ovat nyt takanapäin ja 200 kansanedustajaa on nyt aloittanut työnsä Arkadianmäellä. Lämpimät onnittelut kaikille eduskuntaan valituille kansanedustajille. Neljän vuoden jakso on nyt edessäpäin. Otsikon lause ”Kansainvälistyvä Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, jossa kaikkien on hyvä kasvaa ja vanheta” on VALLIn visio vuoden alusta alkaneella strategiakaudellamme. Mielenkiinnolla odotamme uutta hallitusohjelmaa ja Suomen visiota.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n perustamisesta tulee tällä viikolla kuluneeksi 70 vuotta. Seitsemän paikallista jäsenyhteisöä eri puolelta Suomea allekirjoittivat perustamissopimuksen 20.4.1953. Yhdistysrekisteriin liitto merkittiin 21.10.1953. Jäsenmäärä on vaihdellut eri vuosikymmenien aikana. Tällä hetkellä VALLIlla on 61 jäsenyhteisöä, ja teemme kaikki työtä paremman vanhuuden puolesta.
Julkistamme nyt VALLIn 70-vuotissyntymäpäivän kunniaksi onnittelukeräyksen, jokaisella on mahdollisuus osallistua ja tukea VALLIa tekemään työtä paremman vanhuuden puolesta. Keräyksestä lisää tässä uutiskirjeessä (2/2023) ja tässä linkissä. Toisesta ihmisestä välittäminen, pienin ja isoin teoin, on tässäkin ajassa äärimmäisen tärkeää. Turvallisuuden tunnetta lisäävät mm. yhteisöllisyys ja mahdollisuus osallistua, toimia ja olla yhdessä muiden kanssa. Ei jätetä ketään yksin. Juhlavuotta vietämme jäsenyhteisöjemme kanssa järjestäen yhdessä erilaisia tilaisuuksia. VALLIa ei olisi ilman jäsenyhteisöjämme ja haluamme näin juhlavuonna erityisesti nostaa esille jäsenyhteisöjemme tekemää arvokasta ja laadukasta työtä ja toimintaa. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI jatkaa kohti uutta vuosikymmentään virkeänä, tulevaisuuteen katsoen ja eri verkostoissa ja yhteistyötahojen kanssa yhteistyötä tehden. Yhdessä eteenpäin!
Virpi Dufva
VALLIn toiminnanjohtaja