Moro! Olen Kerttu Ojalehto ja aloitin marraskuun alussa VALLI ry:ssä Vanhustyön Traineessa vastaavana suunnittelijana Johanna Rotin jäädessä perhevapaalle. Olen paljasjalkainen tamperelainen ja asun edelleen täällä Pirkanmaalla kahden järven välissä.
Koulutukseltani olen sekä nuorisotyöhön ja kansalaistoimintaan perehtynyt yhteisöpedagogi (AMK) että yhteiskuntatieteiden maisteri (YKM). Opinnoissani syvennyin mm. hoivan ja hoidon järjestämisen, kotoutumisen ja kolmannen sektorin kysymyksiin. Lisäksi yliopistossa pääsin oppimaan espanjan kielen kunnolla. Kieliopinnot huipentuivat vaihtovuoteen maailman toisella puolella Chilessä. Nykyisin yritänkin ylläpitää kieltä muiden harrastusteni yhteydessä espanjankielisiä elokuvia katselemalla, lukemalla joka vuosi ainakin yhden espanjan kielisen kirjan sekä kuuntelemalla musiikkia ja podcasteja.
Aikaisemmin olen työskennellyt monikulttuurisessa nuorisokeskuksessa nuoriso-ohjaajana, ikäihmisten vapaaehtoistoiminnan kehittämisen ja koordinoinnin parissa sekä asiantuntijana Pirkanmaan TE-toimistolla kotoutumispalveluissa. Viimeisimmässä työssäni toimin suunnittelijana ja sillanrakentajana Liikehäiriösairauksien liiton valtakunnallisessa digihankkeessa, jonka tavoitteena on yhdistää digituen tarvitsijat ja digitukea tarjoavat toimijat. Työurani varrella olen toivonut pääseväni työhön, jossa voisin rakentaa sukupolvien välistä vuorovaikutusta sekä luoda tiloja eritaustaisten ja monen ikäisten ihmisten ja yhteisöjen kohtaamisille.
Koulutukseni sekä aikaisempi työkokemukseni tarjoavat oivalliset lähtökohdat tärkeän ja moneen yhteiskunnallisesti ajankohtaiseen ja vaikuttavaan ilmiöön pureutuvan Trainee-toiminnan viemisessä eteenpäin. Aito osallisuus ja mahdollisuus osallistua omien voimavarojensa mukaan, läsnä oleva kohtaaminen sekä asiantunteva palveluohjaus muodostavat työotteeni, jolla lähden Trainee-toimintaan mukaan. Odotan että pääsen kehittämään toimintaa omien verkostojeni kautta ja luomaan luottamusta, innostusta ja siltoja eri toimintojen välille jo olemassa olevien mahtavien yhteistyökuvioiden rinnalla.
Kerttu Ojalehto
vastaava suunnittelija
Vanhustyön Trainee – Sukupolvet kohtaavat työelämässä