Vuoden isovanhempi 2019 -tunnustus on myönnetty kirjailija, näyttelijä ja ohjaaja Pirkko Saisiolle, 70.
Vuoden isovanhempi -tunnustus jaetaan Isovanhempien päivän kunniaksi ja sen myöntää Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry. Palkinto jaetaan perjantaina 18.10. klo 13 Kulttuuritehdas Korjaamolla, Helsingissä. Isovanhempien päivää vietetään lauantaina 19.10. valtakunnallisesti.
Tunnustuksen saa vuosittain henkilö tai taho, joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita ja isovanhempien arvostusta. Aikaisempia palkittuja ovat mm. Iskelmälaulaja Katri Helena Kalaoja, kirjailija Kirsi Kunnas, rap-mummo Eila Nevanranta, arkkiatri Risto Pelkonen ja Pienperheyhdistyksen Mummila-toiminta.
PIRKKO SAISIO: Isovanhemmuus on hirveän hienoa ja huolen täyttämää
“Pirkko Saisio on humoristisella ja itseironisella tavalla onnistunut kuvaamaan ja tarkastelemaan isovanhemmuutta sekä vanhenemista eri näkökulmista ja aina uusia sukupolvia – lukijoita ja katsojia – lumoten”, sanoo toiminnanjohtaja Virpi Dufva Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:stä.
Pirkko Saisio on itse isovanhempi näyttelijätyttärensä Elsa Saision 9- ja 4-vuotiaille lapsille. Saisio toteaa, että isovanhemmuus on aivan erilaista kuin vanhemmuus, koska lapsista ei ole kokonaisvastuuta. Toisaalta yhdessä ollessa he vaativat täydellistä läsnäoloa.
”Isovanhemmuus on hirveän hienoa ja kauhean huolen täyttämää. En jaksaisi olla lastenlasten kanssa kokoaikaisesti. Muutama päivä on jo aika paljon”, Saisio toteaa.
Saisiolle sukupolvien ketju, perinteen ja tunteiden siirtäminen on tärkeää. Hän oli itsekin paljon omien isovanhempiensa kanssa. Saisio kertoo miettivänsä paljon esimerkiksi ilmastonmuutosta ja sitä, mitä heillä on elinaikanaan edessään ja millaiset arvot saavat jalansijaa.
Vuoden isovanhempi -tunnustuksen myötä Valli ry haluaa nostaa esille myös sukupolvien välisen yhteyden säilymisen tärkeyttä.
“Isovanhemmat ovat tärkeä osa lapsenlapsen elämää ja mahdollisesti myös arvokas tuki koko perheelle”, sanoo Vallin toiminnanjohtaja Virpi Dufva.
Pirkko Saision mielestä tärkeää on vaalia kaikenikäisten osallisuutta.
”On tärkeää, että kaikki ikäluokat ovat edustettuina päätöksenteossa ja keskustelussa. Päätöksiä ei saisi tehdä vain samanikäiset ja samanlaisista taustoista tulevat”, Saisio sanoo.
Isovanhempien päivää vietetään lokakuun kolmantena lauantaina, tänä vuonna 19.10. Merkkipäivää on vietetty vuodesta 1985 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n aloitteesta. Päivän tavoitteena on kiinnittää huomiota isovanhempien merkitykseen lapsenlapsilleen sekä isovanhempien arvostukseen koko yhteiskunnassa. Tänä vuonna Isovanhempien päivän pääyhteistyökumppani on Helsingin kaupungin varhaiskasvatus. Isovanhempia juhlitaan 21.–25.10. eri puolilla maata etenkin monissa vanhuspalveluissa ja päiväkodeissa.
Lisätietoja:
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry
Virpi Dufva, toiminnanjohtaja
virpi.dufva@valli.fi
p. 050 365 4664
www.valli.fi
Twitter @Valli_ry
Kuvaaja: Paula Virta / Noon Kollektiivi