Etsivän vanhustyön verkostokeskus kutsuu 19.8. klo 13-15.00 kaikki yhdessä miettimään, miten tänä vuonna voidaan viedä välittämisen viestiä eteenpäin. Perinteeksi muodostunutta Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna jo neljättä kertaa 26.11. Ensimmäisinä vuosina on ympäri Suomea niin järjestöjen kun kuntien toimesta jalkauduttu kohtaamaan ihmisiä ja viestimää välittämisestä. Viime vuonna koronan seurauksena viestittiin välittämistä enemmän somessa ja kannustettiin kansalaisia tekemään pieniä mutta vastaanottajalle usein niin merkittäviä välittämisen tekoja. Toivotaan, että tänä vuonna päästään taas jalkautumaan turuille ja toreille. Tiedoksi, että ensi vuonna Välittämisen päivä liitetään kansalaistoiminnan päivän yhteyteen eli vuonna 2022 välittämisen päivää vietetäänkin 1.10. Tavoitteena on saada Välittämisen päivälle enemmän näkyvyyttä. Tänä vuonna kuitenkin Välittämisen päivä on marraskuun 26.
Ilmoittautumiset tilaisuuteen paivi.tiittula@valli.fi Etäkokouslinkki lähetetään ilmoittautuneille lähempänä tilaisuutta!