Järjestöjen digiverkosto kokoontuu tiistaina 11.10.2022 kello 13-15. Kokoonnumme hybridisti, eli voit tulla joko paikan päälle VALLIn toimistolle Helsingin Sörnäisiin (Hämeentie 58-60 A 52) tai liittyä mukaan Teamsilla.  Tapaamisessa tutustumme: Digiprojektin suunnitteluun ja johtamiseen, case Suomen Punainen Risti, alustajana Aleksi Aalto Digitaalisiin hyvinvointipolkuihin, Diabetesliitto, alustajana Tanja Kulmala sekä Miten pyrimme vahvistamaan digiosallisuutta haasteellisessa elämäntilanteessa olevilla? Sininauhaliitto,

Järjestöjen digiverkostossa tehdään yhdessä töitä paremman digiarjen ja hyvinvoinnin eteen yli sektorirajojen. Verkosto mahdollistaa monipuolisesti eri kohderyhmien äänen esille tulon palveluiden ja ratkaisujen kehittämisessä. VALLIn Ikäteknologiakeskuksen koordinoima Järjestöjen digiverkosto kokoontui 1.2.2022 vuoden ensimmäisen tapaamisen. Agendalla oli ensi vuonna käyttöön tulevan digitaalisen henkilöllisyyden yhteiskehittäminen Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kanssa. Järjestöjen digiverkosto on osallistunut pitkään digitaalinen henkilöllisyys

Vielä ennen kesää järjestetään monipuolinen ja tiivis järjestöjen digiverkoston kokous tiistaina 18.5. klo 13-14.30 Teamsissa!  Ilmoittaudu ja hyppää linjoille mukaan, saat linkin paluupostissa.    Tervetuloa kuulemaan, kysymään ja kehittämään yhdessä! Jatkamme toukokuussa keskustelua kiinnostavien aiheinen parissa. Järjestöjen digiverkoston jäseniä kiinnostaa, miten he voivat kiinnittyä esillä oleviin kokonaisuuksiin ja miten ratkaisut palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla heidän edustamiaan kohderyhmiä.  Tapaamisen