Keväällä kolme opiskelijaa Tampereen teknillisestä lukiosta oli viiden päivän mittaisessa työharjoittelussa Keinupuistokeskuksessa pääsiäisen molemmin puolin. Mitä odotuksia Royalla, Kertulla ja Melissalla oli, ja millainen kokemus vanhustyöstä heille jäi?

Roya, Kerttu ja Melissa opiskelevat Tampereen teknillisessä lukiossa. Koulun projektiviikolla he hakeutuivat työharjoitteluun juuri vanhusten pariin melko samanlaisista syistä: tuntui mukavalta ajatukselta viettää aikaa ikäihmisten kanssa. Lisäksi heistä oli kiinnostavaa päästä näkemään, millaista työ vanhusten parissa olisi. Samalla saisi myös vaihtelua arkeen.

Tyypillinen työpäivä Keinupuistossa koostui pitkälti ajan viettämisestä asukkaiden kanssa. Opiskelijat pelailivat vanhusten kanssa pelejä ja olivat mukana ohjatussa toiminnassa ja osallistuivat musiikkiryhmään, muisteluryhmään, runopiiriin ja yhteisötaiteilijan ohjaamaan ryhmään. Yhtenä päivänä Roya, Kerttu ja Melissa pääsivät hoitamaan hallinnollisia hommia, kun piti setviä avainkaappien koodeja ja luoda kuukausiohjelmaan mainoksia. Opiskelijat huomasivat, että tehtävät vaativat erityisesti kärsivällisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Lisäksi tarvittiin huumorintajua, sillä vanhukset saattoivat sanoa yllättäviä tai hauskoja asioita.

Opiskelijoiden kokemus työharjoittelusta oli hyvin positiivinen. Heidät otettiin todella hyvin vastaan, tehtäviin annettiin selkeät ohjeet, ja apua sai aina tarvittaessa keneltä tahansa. Myös vanhuksille suunnatun yhteisen toiminnan monipuolisuus ilahdutti opiskelijoita. Royalle, Kertulle ja Melissalle annettiin vastuuta esimerkiksi vanhusten ulkoiluissa, ja luottamus tuntui hyvältä. He myös ihailivat, miten kiireen hetkellä työntekijät pysyivät rauhallisina ja apua oli aina saatavilla, vaikka mitään varsinaisia ongelmatilanteita ei vastaan tullutkaan.

Kaikki kolme opiskelijaa kertovat oppineensa uutta viiden työpäivänsä aikana. He huomasivat, että hyvät vuorovaikutustaidot, kärsivällisyys, oma-aloitteisuus ja empatia ovat vanhustyössä tarvittavia työelämätaitoja, sillä oli tärkeää osata keskustella ja kuunnella vanhuksia, vaikka samat aiheet saattoivat toistua. Oma-aloitteisuutta tarvittiin esimerkiksi ruokailutilanteessa, kun osa asukkaista pyysi apua mutta osa ei sanonut mitään ja tarvitsi silti apua. Osallistujat saivat myös oppia paljon vanhuksien elämästä ja esimerkiksi siitä, millaista oli elää sodan aikana. Tytöt kuulivat tarinoita sotalapsista, vanhoista tavoista ja asukkaiden nuoruusvuosista. Nämä keskustelut ovat varmasti arvokkaita myös vanhuksille.

Parasta työharjoittelun antia olivat ehdottomasti vanhusten kertomat tarinat ja heidän ohjeensa elämään. Tärkeimpinä oppeina mieleen jäivät vanhusten sanomat asiat, kuten että ”kauneus ei ikinä katoa, se vain muuttaa muotoaan” ja ”seuratkaa unelmianne, vaikka kaverinne kulkisi eri polkua”. Harjoittelu antoi kaikille kolmelle opiskelijalle kokemusta, varmuutta ja paremman käsityksen työelämästä. Heillä on kokemus, että siitä on apua tulevaisuudessa.