Mielipidekirjoitus on julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 14.11.2024: linkki alkuperäiseen julkaisuun

Häpeäntunne ei saa estää avun pyytämistä, vastaanottamista tai tarjoamista.

Lari Malmbergin kolumni (HS 20.10.) avasi tärkeän keskustelun muistisairaiden vanhusten kohtaamisesta. Suomalaisessa kulttuurissa häpeily estää usein lähestymästä vieraita ihmisiä, mikä heijastaa laajempia haasteita ikääntyneiden huolenpidossa.

Kaikki me vanhenemme ja tarvitsemme joskus apua. Häpeäntunne ei saa estää avun pyytämistä, vastaanottamista tai tarjoamista. Meidän tulisi luoda ympäristö, jossa kanssaihmisen auttaminen on arkipäiväistä ja avun vastaanottaminen sallittua. Pienetkin välittämisen teot, kuten kuulumisten kysyminen ikääntyneeltä naapurilta tai avun tarjoaminen ostosten kantamiseen, voivat merkittävästi parantaa elämänlaatua ja vähentää yksinäisyyttä.

Huoli- ja vaarailmoituskäytännöt vaihtelevat eri hyvinvointialueilla. Yhtenäinen kansallinen käytäntö edistäisi tietoisuutta ilmoituskäytännöstä ja mahdollistaisi oikeanlaisen tuen oikea-aikaisesti.

Huoli-ilmoituksen tekeminen on huolenpitoa eikä vain byrokraattinen toimenpide. Se osoittaa, että välitämme ja rohkeus huolen ilmaisemiseksi voi pelastaa henkiä.

Ennalta ehkäisevä työ on myös taloudellisesti järkevää: ennakoimalla voimme vähentää tulevaisuuden hoitokustannuksia. Järjestöjen ennalta ehkäisevä työ, esimerkiksi etsivä vanhustyö, estää kriittisiä tilanteita.

Huolenpidon rooli on meidän kaikkien eikä vain viranomaisten. Rohkeus välittää kanssaihmisistä, mahdollisesta häpeästä huolimatta, on polku turvallisempaan ja inhimillisempään yhteiskuntaan.

Avun antaminen ja vastaanottaminen ovat merkki yhteisön voimasta.

Teksti:

Virpi Dufva
toiminnanjohtaja

Kaisa Ahtee
suunnittelija

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry