VALLIn henkilöstö kertoo kokemuksiaan korona-arjesta sekä etenkin yhteyden pitämisestä vanhoihin ihmisiin. Kerromme etätyön lomassa koetuista ilon hetkistä, mutta myös hankaluuksista, peloista ja huolista, joita olemme kohdanneet. Kuvailemme myös, miltä lapsistamme tai meistä itsestämme tuntuu kun ei voida tavata tai halata läheistä vanhaa ihmistä…

Heli Väisänen:
Korona-aika alkoi perheessämme jo 24.1., kun Saariselällä ollessamme tuli ensin epäily ja sitten vahvistus Suomen ensimmäisestä koronatapauksesta juuri Saariselällä. Olimme kovin huolissamme. Mikä tämä virus oikein on? Miten meidän tulisi toimia? Lue koko juttu täältä

Kati Harkoma:
Olen jälleen kerran käynyt kaupassa ja apteekissa yli 80-vuotiaiden vanhempieni puolesta. Desinfioinut käteni joka välissä. Jättänyt kauppakassit ovelle ja siirtynyt sivummalle. Kaikista varotoimista huolimatta pelko ja huoli painavat mieltäni. Lue koko juttu täältä

Virpi Dufva:
Rupattelemme puhelimessa äidin kanssa nyt korona-aikaan aamuin illoin. Aamupuhelussa käydään läpi päivän suunnitelmia ja illalla sitten jutellaan, mitä kaikkea tuli tehtyä ja nähtyä. Lue koko juttu täältä

Kaisa Huuhtanen:
Olemme aina olleet tiiviisti yhteydessä lähisukuun. Nyt jokainen lähetämme  päivittäin pikku videon perhepiirin yhteiseen whatsApp-ryhmään, se lievittää ikävää puolin ja toisin. Lue koko juttu täältä

Nanna Vänttinen:
Nyt muutoin hyvin aktiivisesta arjestani on siivilöitynyt pois harrastukset, tapahtumat, matkat ja ystävien tapaamiset. Rauhoittuminen pysäyttää  miettimään, mihin kiinnitämme arvomme ja olemisemme? Mikä tässä tilanteessa tuo merkityksellisyyttä? Lue koko juttu täältä

Suvi Hiltunen:
Asumme kaikista isovanhemmista kaukana ja fyysiset kontaktit heihin ovat siis aina olleet vain loma-aikojen herkkua. Perheemme 7-vuotiaalla Pihla-tytöllä on kolme isomummoa, eli meidän vanhempien isovanhempia. Kenelläkään isomummolla ei ole älylaitteita. Lue koko juttu täältä