Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n Etsivän Vanhustyön verkostokeskuksen tavoitteena on, ettei kenenkään tarvitse tehdä työtä yksin, vaan tehdään työtä yhdessä hyvän ikääntymisen ja kotona asumisen tukemiseksi. Tarkoitus on, että tietoa, työkaluja ja vertaistukea jaetaan sekä vertaiskehitetään etsivää vanhustyötä vastaamaan entistä paremmin ikääntyneiden ihmisten tarpeisiin.  Kaikki kiinnostuneet mukaan fb-ryhmään! Vallin Facebook- sivustolle on perustettu suljettu

Rohkeutta nuorten työllistämiseen

Vanhustyön Trainee

Vanhustyön Trainee -hanke on tehnyt lähes viiden vuoden ajan yhteistyötä vanhustyön työnantajien kanssa nuorten aikuisten työkokeilun ja vapaaehtoistoiminnan merkeissä. Mitä tutummaksi toiminta on työnantajille tullut, sitä enemmän niiden kiinnostus nuorten työllistämiseen on kasvanut. Siinä missä alkuun työkokeilupaikkojen löytäminen vaati paljon työtä, parhaimmillaan työnantajat ovat sittemmin suorastaan kilpailleet nuorista työkokeilijoista. Työkokeilu on nuorille erinomainen tilaisuus tutustua

Turvallisen vanhuuden puolesta – Suvanto ry jakaa vuosittain Valontuoja-tunnustuspalkinnon yksityiselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle merkittävästä toiminnasta vanhusten turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran helmikuussa kynttilänpäivänä 1995. Vuoden Valontuojaksi on aiemmin valittu mm. Helsingin kaupunki (v. 2015), Rikoksentorjuntaneuvosto ja sen sihteeristö (v. 2012), Helsingin kaupunginteatterin Kvartetti-näytelmän työryhmä (v. 2008) ja professori Sirkka-Liisa Kivelä (v.

Väestö ikääntyy ja muistisairaiden ikäihmisten määrä kasvaa kaiken aikaa. Samalla kadonneiden muistisairaiden etsinnät ovat lisääntyneet. Vallin Ikäteknologiakeskuksen 23.11.2017 järjestämässä Mummo hukassa – Apua paikannusteknologiasta? -seminaarissa pohditaan paikannusteknologian käyttöä vanhustyössä sekä myös kadonneiden ikäihmisten etsinnässä.  Norjassa on paikannuslaitteet otettu avuksi vanhustyössä. Kansallisen hyvinvointiteknologiaprojektin projektijohtaja Kristin Standal neuvoo suomalaisia ottamaan rohkeasti paikannusteknologian avuksi: –  Aluksi on selvitettävä, mihin tilanteeseen

Päivä vapaaehtoisena -tapahtumissa maahanmuuttajat kokeilevat vapaaehtoistoimintaa ikäihmisten parissa. Marraskuussa Stadin aikuisopiston koordinoiman MAHTAVA-hankkeen maahanmuuttajaopiskelijat ovat vierailleet Vuosaaren Helander-kodissa. Päivät ovat olleet täynnä mukavaa tekemistä ja naurua, kun ikäihmiset ja maahanmuuttajat ovat tutustuneet toisiinsa.  Liikuntaa ja levyraatia Ensimmäinen Päivä vapaaehtoisena-tapahtuma lähti liikkeelle reippaalla tuolijumpalla. Fysioterapeutti ohjasi tekemään lihaskuntoa kehittävien liikkeiden lisäksi myös aivoja kuormittavia harjoituksia. Liikkeet

”Ääneen lukeminen toiselle ihmiselle jakaa tiedon, tarinat ja ystävyyden”, toteaa Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n kunniapuheenjohtaja, presidentti Tarja Halonen. Presidentti Halonen on Minä luen sinulle -kampanjan suojelija.  Kampanja huipentuu lukuviikkoon 5.2. – 11.2.2018, jolloin maahanmuuttajat toteuttavat lukuhetkiä iäkkäille ja kehitysvammaisille ihmisille ympäri Suomea. Lukuviikon startti on 1.2. kansainvälisenä maailman ääneen lukemisen päivänä. Maahanmuuttajien lukuhetkeen Helsingissä

Hyvinvointialan liiton liittokokous valitsi 26.10. hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2018 Mehiläinen Oy:n toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpään. Varapuheenjohtajiksi valittiin Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufva ja Suomen Terveystalo Oyj:n toimitusjohtaja Yrjö Närhinen.  Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni, Pihlajalinna Oyj:n toimitusjohtaja Aarne Aktan, Oral Hammaslääkärit Oyj:n toimitusjohtaja Martin Forss, Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja Olli Holmström, Touhula varhaiskasvatus Oy:n

Vuoden isovanhempi -tunnustuksella palkittu lastenkirjailija Kirsi Kunnas, 92, on sitä mieltä, että isovanhemmilla on meidän ajassamme selkeä tehtävä. “Lapsella on tarve ottaa selvää maailmasta”, sanoo lastenkirjailija, Vallin myöntämän Vuoden isovanhempi -tunnustuksen lokakuussa saanut Kirsi Kunnas. “Usko siihen, että kielellä voidaan ottaa maailmaa haltuun, on ensimmäinen asia, joka lapselle voidaan opettaa.” Kunnaksen pitkä elämäntyö runouden, käännösten ja

Vallin Ikäteknologiakeskuksen Konstikoppa® on matkalaukun muodossa kiertävä teknologianäyttely. Sen avulla voidaan tutustua ja tutustuttaa ikäihmisiä pieniin laitteisiin, jotka voivat tehdä heidän arjestaan turvallisemman ja helpomman.  Konstikoppa kehitettiin KÄKÄTE-projektissa Vallin ja Vanhustyön keskusliiton yhteistyönä vuonna 2013. Siitä lähtien Konstikoppa on kiertänyt nyt neljän vuoden ajan eri puolilla Suomea noin 120 paikassa. Tänä aikana siihen on tutustunut

Vanhojen ihmisten yksinäisyyttä ehkäisevät Iloa Arkeen -pysäkit olivat lokakuussa mukana viettämässä vanhusten viikkoa ja ARMAS-festivaalia. Oulun Mäntykodin Iloa Arkeen -pysäkillä järjestettiin tiistaina 3.10.17 yhteislaulutilaisuus, jossa laulettiin SUOMI100 -lauluja Suomesta ja suomalaisista. Oulun Kaukovainion Iloa Arkeen-pysäkillä perjantaina 6.10. yhteislaulujen laulattajana oli Jamppa Tuomisen Fanklubi. Suomi-aiheinen yhteislaulutilaisuus tiistaina Tiistainen sää oli syysmyrskyinen ja oli mukava kokoontua yhteen