Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry järjestää opintomatkan Hollantiin syksyllä 2018. Yhteistyössä Oy Kon-Tiki Toursin kanssa järjestettävällä matkalla vieraillaan vanhusten asumis- ja muissa palveluissa ja kuullaan Hollannissa tehtävästä vanhustyöstä. Matkaan sisältyy ainakin neljä tutustumiskohdetta sekä puolipäiväseminaari tai asiantuntijapuheenvuoroja Hollannin vanhuspalveluista. Ohjelma tarkentuu elo-syyskuun aikana. Katso alustava matkaohjelma.  Hollanti on vanhustenhuollon edelläkävijämaa jossa monipuolista vapaaehtoistoimintaa on hyvin

Usein mielenterveyteen ja yksinäisyyteen liittyvistä asioista vaietaan. Ikääntyvä yhteiskunta tarvitsee uudenlaisia keinoja tavoittaa ikääntyvät ihmiset, jotka kaipaavat yhteisöä, toimintaa ja tukea oikea-aikaisesti. Mielellään-verkoston tilaisuuksiin kutsutaan ikääntyviä ja eläkkeelle jääneitä ihmisiä käymään dialogia muun muassa eläkkeelle jäämisestä, mielen hyvinvoinnista, osallisuudesta ja toimijuudesta. Dialogin avulla pystytään rakentamaan keskinäistä ymmärrystä, luomaan matalan kynnyksen kohtaamista ja vahvistamaan osallisuutta. Kehittyäkseen

Huhtikuussa on oikea aika muistaa merkitä lokakuun Isovanhempien päivä omaan tapahtumakalenteriin ja aloittaa oman tapahtuman tai juhlan suunnittelu. Me Vallissa olemme aloittaneet Isovanhempien päivän suunnittelun ja kutsumme sinua mukaan omalla tapahtumallasi. Tule mukaan: järjestä oma tapahtuma tai juhla, ihan pieni tai vähän suurempi ja kerro siitä meille – me kerromme tapahtumastasi eteenpäin. Isovanhempien päivää juhlistetaan

Huhtikuussa Ukonpäivänä Iloa Arkeen-pysäkeillä naulattiin ja naputettiin urakalla. Lintujen kevätmuutto on meneillään ja uusia koteja tarvitaan pesimäpuuhiin.    Iloa Arkeen -pysäkeillä nikkaroitiin 4.4 Ukonpäivänä linnunpönttöjä ja hyönteishotelleja. Turun Pysäkillä pidettiin Heikin luontokutsut lintuteemalla. Myöhemmin kuun lopulla käydään myös linturetkillä tarkkailemassa lintujen kevätmuuttoa ja pönttöjen käyttöönottoa.  Linnunpönttö-tempauksen tavoitteena oli erityisesti saada miehiä mukaan Iloa Arkeen-toimintaan. Pönttötalkoissa on

Heidi Nieminen aloitti maaliskuussa Vanhus- ja lähimmäispalvelu Valli ry:n toimistosihteerinä. Heidi työskentelee ”työyhteisön monitoimihenkilönä” ja toimenkuvaan kuuluu paljon asioita asiakaspalvelutehtävistä muiden työntekijöiden avustamiseen ja esimerkiksi erilaisten rekistereiden ylläpitämiseen. Heidi on koulutukseltaan Yhteisöpedagogi (AMK) ja ennen Valliin tuloaan hän on toiminut tapahtuma-assistenttina Keski-Uudenmaan Yhdistysverkoston alueellisessa järjestössä. Siellä hän järjesti mm. Suomi 100 -juhlavuoteen liittyviä tapahtumia. Heidillä on

Iloa Arkeen -pysäkeillä nikkaroidaan huhtikuussa linnunpönttötalkoissa ja käydään linturetkillä. Tavoitteena on lisätä paitsi yhteisöllisyyttä, myös kannustaa miehiä mukaan toimintaan. Suurin kynnys on omalla kotiovella, sen yli päästyään voi aueta ihan uusi maailma- ulkona onkin ihana kevät ja aurinko paistaa, muuttolinnut palailevat: miksen lähtisi vaikka katsomaan niitä? Tom Pöysti istuu tammisaarelaisen kahvilan lasitetulla terassilla ja nauttii keväisestä auringonpaisteesta.

Vallin Ikäteknologiakeskuksen koordinoima Järjestöjen digiverkosto kokoontui 8.3.2018 pohtimaan digituen saatavuutta ja saavutettavuutta yhdessä Valtiovarainministeriön AUTA-hankkeen toimijoiden ja Kuntaliiton kanssa. AUTA-hankkeessa kehitetty kansallinen digituen toimintamalli antaa raamit digituen organisoimiselle maakunnissa, vaikka varsinainen digituki ja vertaisopastus näyttävät kuitenkin jäävän pitkälti järjestöjen ja vapaaehtoisten toiminnaksi. Digituen järjestämiseen liittyy useita ratkaisemattomia kysymyksiä ja järjestöt toivovatkin, että digituen järjestämisvastuusta, sen

”Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan yritykset luotettavasti, sillä nämä yritykset tekevät hyvää ja jakavat hyvää.  Yhteiskunnallinen yritys -merkin avulla voidaan kertoa siitä, että yrityksessä tehdään arvokasta ja merkityksellistä työtä, kuten meillä Koskenrinteellä – siksi me olemme merkillinen yritys” kertoo toiminnanjohtaja Sirpa Kotola Kotkan Koskenrinteeltä. Lähes 90 prosenttia suomalaisista arvostaa yrityksiä, jotka tekevät liiketoimintansa kautta yhteiskunnallista hyvää, kertoo Suomalaisen

Olen Karoliina Randelin, Vallin etsivän vanhustyön verkostokeskuksen uusi suunnittelija. Aloitin Vallissa 14. maaliskuuta Päivi Tiittulan työparina. Keskityn työssäni varsinkin viestintään, etenkin sosiaalinen media ja kirjoittaminen ovat sydäntäni lähellä.  Olen taustaltani valtiotieteiden maisteri. Pääaineeni oli sosiologia ja sivuaineeni viestintä. Yhteiskuntatieteellinen taustani vaikuttaa siihen, että haluan työskennellä yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden parissa ja etsivä vanhustyö jos mikä tuntuu erittäin

Kansainvälinen toiminta ja yhteistyö ovat välttämättömiä myös suomalaisen vanhustyön ja -palvelujen kehittymiselle Alkuvuodesta järjestettiin YK:n päämajassa New Yorkissa CSocD56 Istunto (YK:n Sosiaalisen kehityksen toimikunta). Vallin toiminnanjohtaja Virpi Dufva oli mukana istunnossa Suomen delegaation asiantuntijajäsenenä.Agendaan sisältyi laajasti myös ikääntymistä käsitteleviä ajankohtaisia teemoja, ja päivän kestäneessä MIPAA-paneelissa (Madrid International Plan of Action on Ageing) käsiteltiin viime syksyn Lissabonin julistusta