Ryhmämuotoinen työkokeilu - Trainee-ohjelma

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry kehitti ja toteutti vuosina 2013-2025 Vanhustyön Trainee -toiminnassaan työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville nuorille suunnattuja Trainee-ohjelmia yhdessä jäsenyhteisöjensä kanssa ikäihmisten hoivakodeissa ja palvelutaloissa.

Trainee-ohjelmassa nuoret ovat päässet vahvistamaan työelämätaitojaan ja saamaan onnistumisen kokemuksia työelämästä kannustavan ohjaajan sekä pienryhmän tuella aidossa työelämäympäristössä, ikäihmisten palvelutalossa tai hoivakodissa.

Trainee-ohjelmat ovat kestäneet neljä viikkoa ja sinä aikana nuoret ovat saaneet työkokemusta sekä uudenlaista itsevarmuutta kohti tulevaa.

Ohjelmassa on tutustuttu palvelutalon tai hoivakodin arkeen, asukkaisiin ja ammatteihin. Työkokeiluryhmät ovat järjestäneet iäkkäille asukkaille mielekästä tekemistä, jonka sisältöihin osallistujilla on mahdollisuus vaikuttaa. Hoitotyötä ei ole tehty mutta sitä on halutessaan päässyt seuraamaan.

Iäkkäiden kanssa vietetyn ajan lisäksi on järjestetty päivittäin vertaistuellisia työelämätaitohetkiä nuorten kesken, jonka sisällöt vaihtelevat osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.

Palvelutalojen ja hoivakotien asukkaat ovat saaneet mielekästä tekemistä, merkityksellisiä kohtaamisia ja työyhteisöjen taito ohjata erilaisista taustoista tulevia nuoria on kehittynyt.

Positiiviset kokemukset vanhustyöstä ovat innostaneet nuoria hakeutumaan alan opintoihin tai kiinnittävät vapaaehtoistoimintaan.

 
Täältä voi lukea lisää Vanhustyön Traineen kehittämästä Trainee-ohjelmasta ja ottaa sen käyttöön omassa työyhteisössä: Linkki Innokylän kuvaukseen ryhmämuotoisesta työkokeilusta

Poimintoja Trainee-nuorten onnistumisen kokemuksista

TOP