Blogit

Julkaisemme täällä vallilaisten omia sekä yhteistyökumppaneidemme kirjoittamia blogeja ajankohtaisista aiheista.

Miten järjestää vanhusten asuminen ja palvelut halvimpaan mahdolliseen ale-hintaan? Tietenkin kilpailuttamalla. Pahimmillaan kilpailuttamisen tavat valitettavasti lähenevät entisajan huutolaismarkkinoita. Miten uusi hankintalaki turvaa vanhusten ihmisarvoisen kohtelun? Taannoin kuulin erään suomalaisen kunnan kilpailuttamiskäytännöstä. Siinä kunnan edustaja laittaa vanhuspalvelujen tarjoajille sähköisesti viestin, jossa kertoo vanhuksesta (nimettömänä) perustiedot ja tarpeet. Sitten palveluntarjoajat hinnoittelevat tarjouksensa, eli kertovat, mihin hintaan lupautuvat

Evakkoja keskellämme

Vappu Taipale

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ja jäsenjärjestöt myötäelävät voimakkaasti ihmisten hätää ja pelkoja kansainvaelluksen aikana. Toivomme pikaista rauhaa ja järjestystä lähtömaihin, mutta juuri nyt avun antaminen Suomeen tuleville on tärkeää! Meidän vanhojen sukupolvi muistaa evakkoajat. 400 000  karjalaista tuli rajan yli ja jätti sinne omaisuutensa mitä nyt kantamalla mukaan sai. Sitten asumaan aluksi vieraiden nurkkiin, myöhemmin

Nuoria vanhustyöhön

Tuomas Mänttäri

Miten saada syrjäytymisvaarassa olevat nuoret kiinni työelämään ja samalla lisävoimavaraksi vanhustyöhön? Tätä olen seurannut Vallin Vanhustyön Trainee (Ray) -ohjausryhmässä. Ohjelmalla koulutetaan työpaikalle mentoreita, jotka osaavat ottaa alasta kiinnostuneet nuoret oikealla tavalla vastaan. Pitkäaikaistyöttömille nuorille avautuu mahdollisuus tutustua vanhustyöhön. He voivat olla apuna yksinkertaisissa avustustehtävissä, seurustella ja ulkoiluttaa vanhuksia ym. Tärkeää työtä, eikö vaan? Vanhukset saavat

Yksitoista teesiä ikääntymisestä

Vappu Taipale

Kun ministeri Susanna Huovinen asetti vuosi sitten asiantuntijaryhmän tukemaan ikäpolitiikan kehittymistä ja antoi sille nimen ”Kokeneet ja Viisaat”, moni ryhmän kahdeksasta jäsenestä tunsi olonsa vaivautuneeksi. Kokeneita, kyllä, mutta tulla nimitetyksi virallisesti viisaaksi, sitä oli pähkäiltävä. Arkkiatri puheenjohtajana, tuttuja nimiä mukana kuten Pirkko Karjalainen ja Marja Jylhä tai Erkki Vauramo ja Riitta-Leena Paunio, tai Oulun geriatriprofessori

Hyvä ystävämme YK:sta, Alexandre Sidorenko muisti Vallia uudella raportilla. Kerrankin puhutaan muista maista kuin Euroopasta ja Japanista! Etelä-Korea, Brasilia, Kiina, Meksiko, Intia ja Venäjäkin tulevat kokemaan hengästyttävän nopean ikärakenteen muutoksen parissakymmenessä vuodessa. Vanhan maailman ikääntyminen on ollut siihen verrattuna hidasta. ” Te ehditte ensin tulla rikkaiksi ja sitten vasta vanhoiksi, me tulemme köyhinä vanhoiksi”, sanovat

Euroopan Unionin komissio tutkii nyt vanhojen yksin asuvien naisten elämäntilannetta! Juuri julkaistu raportti syventyy tilastoihin ja suosittaa politiikkaratkaisuja. Juhannuksen jälkeen komissiolta putkahti mielenkiintoinen raportti ” Vanhat yksin asuvat naiset”. Se osuu suoraan Vallin keskeisiin teemoihin ja antaa meille lisää pontta tavoitteisiimme.  Italialainen sosiaalitutkimuskeskus oli EU:n tasa-arvoyksikön toimeksiannosta perehtynyt huolellisesti sekä tilastoihin että kuuden esimerkkimaan tilanteeseen.

TOP