TAPAHTUMAT

Järjestämme koulutuksellisia tapahtumia eri puolilla maata. Tapahtumamme ovat pääsääntöisesti maksuttomia, mutta joissakin vaaditaan ennakkoilmoittautumista; lue kunkin tapahtuman tiedoista ohjeet ilmoittautumiseen.

Tuija Järvinen (vas.) ja Päivi Tiittula saivat kunniamerkit Vallin liittokokouksessa Lahdessa 16.11.2019.
Kuvassa vas. Saija Toropainen, Virpi Dufva, Hanna-Leena Ojalainen ja Susanna Huovinen.
Lahden lähimmäispalvelun räppäävät seniorikuorolaiset "Räpätit" esiintyivät Vallin Hyvä Elämä -seminaarin jälkeen.

Tervetuloa mukaan iäkkäiden hyvän arjen teknokiertueelle keskiviikkona 30.3.2022 Kumppanuuustalo Hilmaan (Kadettikoulunkatu 3), Haminaan. Tapahtuma on suunnattu ikääntyville, opiskelijoille ja ikääntyvien parissa työskenteleville, jotka haluavat tietoa ja taitoa ikääntyvien kotona asumisen ja digiosallisuuden tueksi. Ohjelmaklo 11.30 alkaen tarjolla kaffia ja pientä makeaaklo 12 Hyvä digiarki ikääntyville, erityisasiantuntija Kaisa Huuhtanen, Ikäteknologiakeskusklo 12.30-13.20 Konstikoppaan® eli kiertävään teknologianäyttelyyn tutustuminentaukoklo

Tervetuloa ikääntyville ja heidän parissaan työskenteleville järjestettävään verkkokoulutukseen tiistaina 22.3.2022 kello 13-15. Aiheena Sotatilannetta pohtivan kohtaaminen OhjelmaKoulutuksessa pohditaan:• Miten kohtaan kriisin ikääntyvissä aiheuttamia huolia?• Miten voin lievittää kriisin aiheuttamaa ahdistusta?• Mitkä keinot saattaisivat rauhoittaa omaa huolta ja mieltäni? KouluttajaVastuukouluttajana toimii Sonja Maununaho Mieli ry:stä. Koulutus toteutetaan Teams -sovelluksessa, jonka linkin osallistujat saavat sähköpostiinsa ilmoittautumisen päätyttyä.

Tervetuloa Ikäteknologiaverkoston työpajaan keskiviikkona 9.2. klo 13:00 – 15:30 Ikäteknologiaverkoston vuosi 2022 käynnistyy kommunikaatiotyöpajalla 9.2. Työpajassa pohdimme keinoja mahdollistaa sujuvampi kommunikaatio teknologian keinoin, kartoitamme mahdollisuuksia ja listaamme olemassa olevia ratkaisuja ja niiden saatavuutta. Alustajina työpajassamme toimivat kommunikaatiotutkija Riitta Lahtinen, joka kertoo kosketusviestinnän mahdollisuuksista sekä etäkosketuskommunikaation edelläkävijän joyHapticsin CEO Jussi Tuovinen kosketusviestintään perustuvan tuotteen kehittämisestä ja

Järjestöjen digiverkosto ti 1.2.2022 klo 13-14.30 Teamsissa Agendalla sovitusti kovaa vauhtia etenevä digitaalinen henkilöllisyys. Olemme olleet yhdessä mukana kehittämistyössä, ja nyt jatkamme kehittämistä.Ja olemme varmistamassa sitä, että digitaalisen henkilöllisyyden ratkaisut ja lopputuotteet palvelevat parhaalla mahdollisella tavalla edustamiamme kohderyhmiä.   Verkoston kokouksessa mukana Laura Järveläinen  sekä Marika Tähti Digi- ja väestötietovirastosta.    Digitaalinen identiteetti -hankkeessa toteutetaan sähköisen tunnistautumisen ratkaisu, jonka avulla julkishallinnon sähköiset asiointipalvelut ovat yhdenvertaisesti

Tervetuloa Elämänote-ohjelman hankkeiden toimintamalli-webinaareihin! Elämänote-verkostossa kokeiltiin ja kehitettiin. Ohjelman 20 hanketta eri puolilta Suomen on koonnut kehittämistyönsä tuloksena yhteensä 47 toimintamallia, jotka tukevat haasteellisessa elämäntilanteessa olevia iäkkäitä. Toimintamallien teemoina ovat mm. iäkkäiden löytäminen ja heidän saamisensa mukaan toimintaan. Erilaiset ryhmätoimintamallit ja materiaalit tarjoavat tiedon ja taidon kautta eväitä arkeen. Lisäksi mukana on toimintamalleja, joissa iäkkäät

Välittämisen päivä on vuosittainen tapahtuma- ja teemapäivä, jonka tarkoituksena on kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan ja etenkin ikäihmisistä. Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 26.11.2021. Lue lisää Välittämisen päivästä täällä.

18-29 -vuotiaille työn ja opintojen ulkopuolella tällä hetkellä oleville nuorille aikuisille tarkoitetussa Nuorten Trainee -ohjelmassa tutustutaan ikäihmisiin ja heidän arkeensa palvelutalossa. 23.11.2021 alkava neljän viikon kestoinen ohjelma toteutetaan Palvelukeskus Ilolansalossa. Ohjelmasta hyötyvät ne nuoret, jotka haluavat saada monipuolista työkokemusta, tutustua erilaisiin ammatteihin, saada uusia tietoja ja taitoja sekä selkeyttää omia urasuunnitelmiaan. Lisätietoja saat klikkaamalla pdf-mainokseen

Elämänote-ohjelman (2018–2021) striimattavassa päätösseminaarissa 27.10. tarjotaan kattaus 20 hankkeen oivalluksista iäkkäiden osallisuuden lisäämiseksi. Asiantuntijapuheenvuorot avaavat ohjelman teemoja ja näkymiä tulevaisuuteen. Katso koko ohjelma ja ilmoittaudu mukaan: https://www.ikainstituutti.fi/osallisuus/elamanote-seminaari/

Nuorten ryhmämuotoinen Vanhustyön Trainee -ohjelma alkaa 25.10.2021 Betesda -säätiön Palvelukoti Hopeassa, Vantaalla. Ohjelma on tarkoitettu alle 30 -vuotiaille työn ja opintojen ulkopuolella oleville nuorille, joita kiinnostaa tutustua ikäihmisiin ja saada työkokemusta sote-alalta. Ohjelma kestää kuukauden. Lisätietoja saat lataamalla ohjelman mainoksen (pdf). Kysymykset ja yhteydenotot:Johanna Rotijohanna.roti@valli.fipuh. 050 374 8001

Isovanhempien päivää juhlitaan joka vuosi lokakuun kolmantena lauantaina, vuonna 2021 siis 16.10. Päivällä halutaan korostaa sukupolvien välisen yhteyden merkitystä riippumatta biologisista suhteista. Kaikenlaiset ”varamummot ja -papat” ovat lasten elämässä arvokkaita, samoin kuin lapset vanhojen ihmisten. Lue lisää Isovanhempien päivästä: https://www.valli.fi/valli-ry/isovanhempien-paiva/

Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen koulutuspäivä 1.10. klo 9.00–13.00. Aiheena ikääntyneiden kaltoinkohtelu. Mäntykoti ry:n Kotiväki- ja Suvanto ry:n Mummon markanvartijat -hankkeiden asiantuntijat kouluttavat: Miten tunnistaa henkinen, fyysinen tai taloudellinen kaltoinkohtelu, miten ottaa puheeksi, miten toimia ja mistä löytyy lisätietoa ja asiantuntemusta aiheesta.   Tilaisuus järjestetään virtuaalisesti. Etäkokouslinkki ilmoittautuneille lähetetään myöhemmin. Ilmoittautuminen paivi.tiittula@valli.fi  

Vertaisoppimisen foorumi: Vapaaehtoistoiminta etsivän vanhustyön tukena torstaina 30.9. klo 10.00–12.30 (etä) Kutsumme kaikki vapaaehtoistoimijat sekä etsivän vanhustyön tekijät ja kehittäjät mukaan yhteiskehittämään, miten vapaaehtoistoiminnalla voidaan tukea iäkkäiden oikea-aikaista auttamista. Tule tuomaan omia näkemyksiäsi ja kehittämisideoita. Kaikkia tarvitaan! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: paivi.tiittula[at]valli.fi Linkki tilaisuuteen lähetetään lähempänä tilaisuutta!

Järjestöjen digiverkoston syksyn ensimmäinen kokous on ti 14.9. klo 13-14.30 Teamsissa. Keskitymme erityisesti digiosallisuuteen, käsitteisiin ja keskeisiin osa-alueisiin. Olli Kuusisto VTT:ltä piirtää meille kokonaiskuvaa digiosallisuuden kansallisesta tilanteesta, hyvistä käytänteistä ja eri tahojen rooleista. Keskustelemme myös arvioinnissa hyödynnettävästä mittaristosta. Lisäksi verkostojen jäsenet kertovat ajankohtaisista kuulumistaan. Tervetuloa yhteiskehittämään ja verkostoitumaan! Lisätietoja ja ilmoittautumiset sari.vapaavuori@valli.fi. Linjoille voi hypätä

Syyskauden ensimmäinen Ikäteknologiaverkoston kokous Zoomissa ke 1.9. klo 13.00 Luvassa on kiinnostava katsaus teknologian kehittämiseen, arviointiprosessiin sekä käyttäjänäkökulman huomioimiseen liittyen (mm. DigiHTA eli suositusprosessi, jonka perusteella voidaan arvioida terveydenhoidon tuotteen soveltuvuutta. Prosessi pyritään vakiinnuttamaan toiminnoksi kaikille terveydenhuollon digitaalisille ratkaisuille). Yleisön kysymyksille ja verkostoitumiselle on myös varattu runsaasti aikaa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset kaisa.huuhtanen@valli.fi.

26.8. klo 13.00-15.00 Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen vertaisoppimisen foorumilla jatketaan hyvin käynnistynyttä keskustelua aiheesta:  Miten ikääntyneet ihmiset voisivat osallistua etsivään vanhustyöhön? Mitä meidän tulisi tietää, ymmärtää tai oivaltaa iäkkäiden osallistumisesta, merkityksellisestä tekemisestä ja kutsumisesta mukaan toimintaan? Millaisia rakenteita ja toimintatapoja tarvitaan, että iäkkään on helppo löytää oma rooli ja omanäköinen osallisuuden muoto. Tervetuloa yhdessä keskustelemaan, oppimaan ja

Etsivän vanhustyön verkostokeskus kutsuu 19.8. klo 13-15.00 kaikki yhdessä miettimään, miten tänä vuonna voidaan viedä välittämisen viestiä eteenpäin. Perinteeksi muodostunutta Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna jo neljättä kertaa 26.11. Ensimmäisinä vuosina on ympäri Suomea  niin järjestöjen kun kuntien toimesta jalkauduttu kohtaamaan ihmisiä ja viestimää välittämisestä. Viime vuonna koronan seurauksena viestittiin välittämistä enemmän somessa ja kannustettiin kansalaisia tekemään pieniä mutta vastaanottajalle usein niin merkittäviä

7.6.2021 alkaa kuukauden mittainen Vanhustyön Trainee -ohjelma 17-29 -vuotiaille nuorille. Ohjelmassa nuoret pääsevät tutustumaan ikäihmisiin ja palvelutalon arkeen. Teemme yhdessä ikäihmisten kanssa erilaista virkistystoimintaa, nuorten ja ikäihmisten toiveiden mukaisesti. Ohjelma toteutetaan Helsingissä, Lauttasaaren senioritalossa. Nuoren on mahdollista tulla mukaan työkokeilusopimuksella. Mukaan otetaan viisi nuorta. Otamme ajan vaatimat turvallisuusseikat huomioon sekä seuraamme tiiviisti Covid-tilannetta ja mahdollisia

To 27.5.2021 klo 13.00–15.00 Vertaisoppimisen foorumi: Miten ikääntyneet ihmiset voisivat osallistua etsivään vanhustyöhön? Tervetuloa vertaisoppimisen foorumille keskustelemaan, kertomaan ja yhdessä oppimaan, miten ottaa mukaan ikääntyviä ihmisiä osallistumaan etsivään vanhustyöhön. Tilaisuus on tarkoitettu ammattilaisille, opiskelijoille sekä iäkkäille itselleen. Ilmoittautumiset 25.5. mennessä paivi.tiittula@valli.fi Ilmoittautuneille lähetetään Zoom-linkki 26.5.

TOP