


VALLI ry:n Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnan ryhmämuotoinen työkokeilu tutustuttaa nuoria ikääntyvien parissa tehtäviin monipuolisiin työnkuviin. Toiminnan tulokset ovat yhteneväiset keväällä käynnistyneen, 118 kuntaa koskettavan työllisyyden kuntakokeilun tavoitteiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman kolmivuotisen työllisyyden kuntakokeilun tavoitteena on muun muassa edistää nykyistä tehokkaammin työhön ja koulutukseen ohjautumista. Vanhustyön Traineessa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset
Jäin työttömäksi naisvalta-alalta keski-iässä. TE-keskuksen ammatinvalintapsykologi testasi vahvuuteni ja suositteli vielä uuden tutkinnon opiskelemista – testitulosten mukaan tekniikka olisi alaani. Tein kuitenkin tutun kaavan mukaan ja jätin yhteishaussa hakemuksen viiteen naisvalta-alan tutkintoon. Varttia ennen haun sulkeutumista psykologin ääni korvassani käski vielä kuudenneksi laittamaan yhden tekniikan alan tutkinnon. Tekniikka olikin ainoa, johon pääsin sisään. Muistelin hakeneeni
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
Juurruttaminen on tärkeä hanketyön vaihe. Elämänote-ohjelman (2018-2021) viimeisenä syksynä juurruttamisvinkkejä antavat Kortteleihin kulttuuria -hankkeen työntekijät Päivi Jussila ja Katja Kujala. Hanke tarjoaa säännöllisesti toteutettavaa ryhmämuotoista taide- ja kulttuuritoimintaa taajama-alueilla asuville ikäihmisille Etelä-Pohjanmaan alueella. Vuonna 2019 julkistetun WHO:n What is the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review –raportin mukaan kulttuurin ja taiteen
- Published in Elämänote, Valli, Valli blogi
Tulevaisuus tehdään yhdessä!
Hyvinvointi syntyy systeemisen järjestelmätason ja ihmisen elämysmaailman vuorovaikutuksessa Sosiaalisen laadun viitekehyksen mukaan hyvinvoinnin toteutuminen edellyttää sosioekonomista turvallisuutta, sosiaalista osallisuutta, sosiaalista valtaistumista ja yhteiskunnan eheyttä. Yhteiskunnan sosiaalinen laatu määritellään kansalaisten mahdollisuuksina osallistua yhteisöjensä sosiaaliseen ja taloudelliseen elämään tavoilla, jotka edistävät heidän hyvinvointiaan ja yksilöllisten voimavarojensa käyttöä omaksi ja yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunnan sosiaalisen laadun ulottuvuuksiin panostamalla edistetään
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus, Valli, Valli blogi
Esitämme 3+3 toivomusta
Elämänote-ohjelman hankkeissa eri puolilla Suomea työskentelevien ammattilaisten laaja-alainen osaaminen korostuu näin kuntavaalien alla. Kotipirtti ry:n yhteydessä toimivan Käräjätörmän monisukupolvinen yhteisökylä -hankkeen Riitta ja Hillervo ovat kirjoittaneet 3+3 toivomusta, jonka kautta saa näkymän hyvän asumisen ratkaisuihin ja siihen, mitä tulevien kuntapäättäjienkin on hyvä huomioida: Eräänä päivänä yhteisökyläkehittäjä Riitta Birck ja muistiasumisen kehittäjä Hillervo Pohjavirta Käräjätörmän monisukupolvinen
- Published in Elämänote, Valli, Valli blogi
Normaali vanhuus ei ole sisällötöntä
Pitkään jatkunut koronapandemia on antanut aivan uuden merkityksen eristäytymiselle, mutta kyseessä ei ole täysin uusi ilmiö. Tähän saakka eristäytymisen mittakaava on kuitenkin ollut maltillisempi verrattuna tilanteeseen, josta lähes meistä jokainen löytää itsensä jollain tavalla nyt. Välillä mökkihöperyys tuntuu hiipivän tykö, vaikka pakopaikkana on vähintäänkin suoratoistopalvelut, sosiaalinen media ja ulos lähteminen. Jos meiltä nuorilta ja työikäisiltä
- Published in Elämänote, Valli, Valli blogi





