Blogit

Julkaisemme täällä vallilaisten omia sekä yhteistyökumppaneidemme kirjoittamia blogeja ajankohtaisista aiheista.

Vanhustyön Traineelle vuosi 2020 on ollut muuttuneita suunnitelmia, hauskoja hetkiä, toisinaan epävarmuutta tulevasta sekä mukavia virtuaalisia kohtaamisia. Vuoteen 2021 käymme innostunein ja luottavaisin mielin. Vuoden 2020 alussa Nanna Vänttinen aloitti Suvi Hiltusen työparina. Vuosi alkoi tohinalla, ja kevät/kesäksi oli suunniteltu kolme nuorille suunnattua Vanhustyön Trainee-ryhmää. Vanhustyön Trainee vieraili TE-toimiston nuorten infoissa, ja yhteistyötä käynnistettiin aikuisten perusopetusta

Toteutimme tällä viikolla virtuaalisia infotilaisuuksia VALMA-ryhmille. Tällä kertaa aiheena oli vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa. Samaan aikaan osallistumme parhaillaan käynnissä olevaan Välittämisen aika -kampanjaan. Kampanjassa kannustetaan kaikkia tekemään pieniä välittämisen tekoja ja huomaamaan ikäihmiset – niin tutut kuin tuntemattomat – ympärillämme. Yksi välittämisen teko onkin jakaa tässä erilaisia vinkkejä ikäihmisten iloksi tehtävään vapaaehtoistoimintaan. Mitä tarkoittaa vapaaehtoistoiminta ikäihmisten

Asuisitko robotin kanssa?

Kaisa Huuhtanen

VALLIn Ikäteknologiakeskuksen DigiAgeTalkissa on perinteisesti keskusteltu myös robotiikasta ja sen vaikutuksista ikääntyneiden elämään. DigiAgeTalk2020 ei ollut tästä poikkeus. Kuulimme pari erittäin inspiroivaa puheenvuoroa robotiikasta. ”Robotti ei korvaa ihmistä, mutta jos ei ole ihmistä, robotti on hyvä korvike” Ensin suomalaisen robotisaatiokehityksen taitaja Cristina Andersson maalaili tulevaisuuden kuvaa teknologisoituvasta vanhustenhuollosta ja kysyi ”asuisitko robotin kanssa?”. Cristina esitteli

Vapaaehtoistoiminnalla voi välittää

Vanhustyön Trainee

Vietämme Välittämisen päivää 27.11. Päivän innostamana kysyimme kolmelta vanhusten parissa vapaaehtoistyötä tekevältä henkilöltä heidän ajatuksiaan välittämisestä. Pienet teot ovat olleet merkityksellisiä niin ikäihmisille kuin vapaaehtoisille itselleen. Aliisa ja Hiam soittivat keväällä Vanhustyön Traineen innoittamana videopuheluita palvelutaloihin ja ilahduttivat näin vanhoja ihmisiä. Perinteinen puhelu tai videopuhelu onkin mainio tapa ilahduttaa toista ihmistä ja osoittaa, että hänestä

Kehitetään välittämisen kulttuuria

Heli Väisänen

Mitä kaikkea kaunis sana välittäminen voikaan tarkoittaa? Voimme esimerkiksi välittää viestejä, puheluita tai asuntoja. VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen kolmatta kertaa järjestettävän Välittämisen päivän ydinajatuksena on välittää toisesta ihmisestä. Asia, jonka voi ilmaista lyhyesti, mutta joka on yksi ihmisenä olemisen suurimpia ja tärkeimpiä asioita. Korona-aika on herätellyt meitä välittämisen tekoihin ja koen, että elämme tällä hetkellä

Välittäminen kuuluu kaikille

Päivi Tiittula

Ikääntyminen koskettaa meitä kaikkia. Väestö ikääntyy ja pian suomalaisista joka neljäs on yli 65-vuotias. Mitä se vaatii yhteiskunnalta, ympäristöltä ja ennen kaikkea meiltä jokaiselta? Vastuu ”onnistuneesta ikääntymisestä” on meidän kulttuurissamme vahvasti omissa käsissämme, niin hyvässä kuin pahassa. Miten varaudun vanhuuteen? Riittääkö, että pidän yllä omaa toimijuuttani ja osallisuuttani, panostan omaan hyvinvointiini ja ihmissuhteisiini? Milloin annan

TOP