Huoli-ilmoituksia tehdään nykyään aiheettomasti, jopa kiusaamistarkoituksessa. Huoli-ilmoitus on yksi harvoista keinoista, joilla voidaan tavoittaa esimerkiksi kotona asuvien ikääntyvien ja vanhojen ihmisten piilossa oleva avuntarve. Se on välttämätön väylä silloin, kun muu apu ei ole ulottuvilla tai kun ihminen ei itse kykene hakeutumaan tuen piiriin. Oikein käytettynä huoli-ilmoitus voi pelastaa ihmishenkiä ja käynnistää tarvittavan tuen prosessin. Viime

VALLIn uutiskirjeen 4/2025 pääkirjoitus VALLIn yhtenä päätehtävänä valtakunnallisena vanhusjärjestönä on tukea 60 jäsenyhteisömme toimintaa ja toimintaedellytyksiä. Tätä työtä teemme, jotta myös vanhusjärjestöissä voidaan uudistua ja kehittää toimintaa. Tältä osalta me VALLIssa olemme mukana kehittämässä koko Suomea. Suurin osa jäsenyhteisöistämme toimii paikallisella tasolla, muutama toimii valtakunnallisella tasolla. Jäsenyhteisöissämme tapahtuu myös paljon kehittämistoimintaa muun toiminnan lisäksi. Noin

Helsingissä järjestettiin 20.–22.3. kansainvälinen kongressi Ikääntyvät ja vanhat ihmiset kriiseissä – oikeudet ja haasteet sekä järjestöjen päivä teemalla ”Kriiseistä kestävyyteen”. Tapahtuman järjesti Erik Castrén -instituutti, Leo Mechelin säätiö, HelpAge International ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry. Kongressi käsitteli vanhojen ihmisten kohtaamia haasteita sekä toimijuutta ja ihmisoikeuksia sotien, konfliktien, pakolaisuuden ja ilmastonmuutoksen keskellä. Tapahtuman suojelijana

Minulla oli ilo osallistua Vilnassa 20.–21.5.2025 pidettyyn Avoimen hallinnon Nordic+ -työkokoukseen. Sen teemana olivat osallisuus ja kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon. Kokouksessa oli edustajia Pohjoismaista, Baltian maista, Hollannista, Saksasta ja Skotlannista. Osallistuin kokoukseen, koska toimin yhtenä järjestöjen edustajana valtiovarainministeriön Avoimen hallinnon toimeenpanotyöryhmässä, varapuheenjohtajana. Olen ollut mukana rakentamassa avoimen hallinnon työtä järjestöjen näkökulmasta noin kymmenen vuoden ajan. Ilolla

Asia: VN/25888/2024 Pidättekö kannatettavana, että teknologisten ratkaisujen käyttämisestä sosiaalihuollon palveluissa säädettäisiin uudessa 47 §:ssä esitetyllä tavalla? Kyllä Jos kyllä, voitte esittää asiaan liittyvät näkökohtanne. Ehdotus on kannatettava sellaisenaan. Teknologian käytön lähtökohdat tulisi olla asiakkaissa, iäkkäiden tarpeissa eikä ensisijaisesti sosiaalipalveluiden säästöissä. Uusien ja jo käytössä olevien teknologioiden hyödyntämisessä olisi huomioitava asiakaslähtöisyys ja myös asiakkaan oma rooli

Asia: VN/35922/2023 1. Lausuntonne ensihoitopalveluun sisältyvien sekä ensihoitopalveluun sisältymättömien ambulanssilla toteutettavien kuljetusten järjestämis- ja rahoitusvastuun siirrosta hyvinvointialueille sisältäen ensihoitopalvelun sekä muiden kuljetusten asiakasmaksujen muutokset ja kanavointiratkaisun:  Vanhus- ja Lähimmäispalvelun liitto VALLI ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto rahoitusvastuun siirrosta hyvinvointialueille. VALLI ry:ssä edistämme vanhojen ihmisten oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia valtakunnallisesti. Tuemme toiminnassamme ikääntyneiden moninaisuutta, teknologiavalmiuksia ja kansalaistoimintaa

VALLIn uutiskirjeen 3/2025 pääkirjoitus Tämänhetkinen maailmankuva näyttäytyy sekavana ja nopeasti muuttuvana. Yhtä lailla kansalaisjärjestöjen olemassaoloa haastetaan. Erityisesti vaikeina aikoina nousee kansalaisyhteiskunnan merkitys, mutta tällä hetkellä kansalaisjärjestöjen toiminnan resurssointia ollaan heikentämässä. Samoin on vanhojen ihmisten palvelujen osalta; tarve kasvaa, mutta resursseja ei lisätä, päinvastoin. Mietin, mitä tästä ajasta muistetaan, ja millaisia yksilötason elämäntarinoita jää jälkeemme tulevien

Ke 17.9.2025 klo 9-10.30, etäyhteys VALLIn Vanhustyön Trainee esittelee 17.9.2025 klo 9-10.30 tämä vuonna valmistunutta julkaisuaan sukupolviälykkäästä työelämästä. Ilmoittautumista ei tarvita, täältä löytyy osallistumislinkki webinaariin: Webinaari: Sukupolviälykäs työelämä – Maria Akatemia | Ihmisten ja yhteisöjen kasvun asiantuntija  Webinaari järjestetään yhteistyössä Maria Akatemian ja Naistenkartano ry:n Työnimuun! -hankkeen kanssa.

Asia: VN/1363/2025 1 Kommentit sekä muutos- ja korjausehdotukset valtion palveluiden saatavuuden ja toimintojen sijoittamisen perusteista annettuun lakiin (palvelulaki) ehdotettuun 1 ja 2 a §:ään ja niidensäännöskohtaisiin perusteluihin (lain tarkoitus ja soveltamisala, yhteinen asiakaspalvelupiste) Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry (jatkossa VALLI ry) kiittää siitä, että lainmuutostyönyhtenä kriteerinä on ihmisten yhdenvertaisuuden ja valinnanvapauden turvaaminen. VALLI ry

Tämän päivän uutisvirrassa puhutaan yhä useammin ikääntyneiden määrän kasvusta, kotona asuvista toinen toistaan heikkokuntoisemmista vanhuksista, etäpalveluista, läheisten uupumisesta arjen tasapainoilussa ja ikääntyneiden kokemasta yksinäisyydestä. Nämä ilmiöt eivät ole enää vain otsikoita – ne ovat arkipäivää niin ikääntyneille kuin vanhustyön ammattilaisille. Gradututkimuksessani tarkastelin kotona asuvien ikääntyneiden arkea ja sen haasteita läheisten näkökulmasta. Tutkimus toteutettiin osana Tampereen