VALLIn uutiskirjeen 6/2024 pääkirjoitus Hetki sitten myrskysäällä mietin, kuinka kotihoidon työntekijät mahtavat päästä maaseudulla asuvien ikääntyvien ja vanhojen ihmisten luokse heitä auttamaan, jos puita on kaatunut tielle, eikä kulkuyhteyttä ole. Sitten kuulin, että pelastustoimi apureineen priorisoi raivaustöissä näitä tienpätkiä. Siitä tuli hyvä olo, priorisointi on kohdillaan, ja taatusti näillä kotipalvelun asiakkailla on turvallisempi olo tämän

Marraskuun viimeisenä perjantaina, 29. marraskuuta, vietetään jälleen Välittämisen päivää, joka tuo valoa vuoden pimeimpään aikaan. Päivän tarkoituksena on muistuttaa välittämisen merkityksestä ja rohkaista ihmisiä huolehtimaan niin tutuista kuin tuntemattomistakin, etenkin vanhoista ihmisistä arjessa. Teemapäivän on lanseerannut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry. Vuoden 2024 Välittämisen päivän suojelijana toimii arkkipiispa Tapio Luoma.   Välittämisen päivä korostaa erityisesti

Koivupirtin hoivakotipappi

Taru Varpenius

Toimin Tampereella, Koivupirtin säätiön ylläpitämässä vanhusten palvelukoti Koivupirtissä hoivakotipappina vuoden 2024 alusta alkaen. Jäin eläkkeelle sairaalapastorin virasta, joten työkokemukseni ja tapani tehdä työtä on sieltä lähtöisin. Palkkani maksaa Koivupirtin säätiö. Hoivakotipappi on asukkaita, heidän omaisiaan sekä henkilökuntaa varten. Työ on sielunhoidollista, asukasta tukevaa työtä. Keskeisintä työssäni on asukkaan kunnioittava kohtaaminen. Lähtökohta on asukkaan sen hetkisen

Etsivä vanhustyö löytää syrjäytymisriskissä olevia ikäihmisiä ja tukee heitä kokonaisvaltaisesti kohti mahdollisimman omatoimista ja merkityksellistä elämää. Muuttuva yhteiskunta sekä ikääntyneiden moninaiset elämäntilanteet ja yksilölliset haasteet korostavat yhteisen tekemisen merkitystä. Toimijoilta edellytetään yhteistyötä ja moniammatillista lähestymistä asiakkaiden oikea-aikaiseksi auttamiseksi ja oikean tukimuodon löytymiseksi. Etsivää vanhustyötä tekevien järjestötoimijoiden sekä Helsingin kaupungin toimijoiden välillä on pitkä historia yhteisen

Etsivä/löytävä vanhustyö pohjautuu vahvaan verkostotyöhön ja toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Verkostojen kautta löydämme esim. apua tarvitsevia ikääntyneitä, opimme tuntemaan toisiamme, jaamme tietoa toiminnastamme, kokeilemme uusia yhteistyömuotoja, jaamme resursseja ja kokoamme kokemuksia. Toisinaan myös suuntaamme toimintojamme verkostossa nousevien tarpeiden mukaan. Verkostoihin kuuluu toimijoita niin eri järjestöistä, hyvinvointialueen eri toimialoilta kuin kaupunkienkin toiminnoista. Verkostojen vaikutusta ja arvoa arkityön

VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskus tuloksellisen etsivän vanhustyön tiiminsä kanssa osallistui vuonna 2024 SitraLab6-muutosohjelmaan, jossa kokeillaan uusia tapoja hyödyntää dataa reilulla tavalla palvelujen kehityksessä. Tarkoituksena on oppia tiedolla johtamista, jonka avulla voidaan kehittää innovatiivisia tapoja ja palveluja vastata iäkkäiden ihmisten tarpeisiin oikea-aikaisesti ja parantaa iäkkäiden ihmisten arkea. Lue kokeilun ensimmäisistä opeista lisää täältä. Mitä haastetta kokeilu ratkoi?

Hallituksen esityksessä eduskunnalle on vanhusten ympärivuorokautisen hoivapalvelujen henkilöstömitoitukseen tulossa vähennys. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry vastustaa tätä. Henkilöstömitoitusta on muutettu viime vuosina, ja nopeat, edestakaiset siksak-päätökset mitoituksesta eivät ole toimivia. Mitoituksen alentaminen saattaa aiheuttaa ennalta tiedostamattomia taloudellisia kuluja, ja vielä tärkeämpänä ikääntyvien ja vanhojen ihmisten keskuudessa arvottomuuden kokemusta ja turvattomuuden tunnetta. Eettisesti tarkasteluna ei

Vuoden isovanhemman puhe 18.10.2024

Elina Pekkarinen

Vuoden isovanhemmaksi 2024 valittu lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen piti julkistustilaisuudessa 18.10.2024 alla olevan puheen: Hei kaikille, olen Elina Pekkarinen, lapsiasiavaltuutettu ja vuoden isovanhempi. Perinteisen puheen sijaan päätin kirjoittaa kirjeen Adalle, pienelle ihmiselle, joka teki minusta mummin. Rakas Ada Kun sinä synnyit, oli sydäntalvi ja lumimyrsky. Odotimme uutisia yhdessä siskoni Lauran kanssa ja volttasimme isällesi ruokaa sairaalaan.

Pääkirjoitus, VALLIn uutiskirje 5/2024. Lue uutiskirje täältä: linkki Isovanhempien merkitystä lapsiperheen arjessa kuvataan usein termillä korvaamaton apu, pelastaja tai arjen sankari. Isovanhempia on hyvin eri ikäisiä, ikähaitari on leveä, nelikymppisistä yli 100-vuotiaisiin. Joissakin perheisissä on jäseniä jopa viidessä sukupolvessa. Isovanhemman suhde lapsenlapseen on aina ainutlaatuinen. Isovanhempi voi ohjata ja opastaa lasta arkielämän taidoissa, myös kertoa

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry myöntää Vuoden isovanhempi -tunnustuksen tänä vuonna lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkariselle. Tunnus jaetaan vuosittain henkilölle tai taholle, joka on myönteisellä tavalla edistänyt lasten ja isovanhempien suhteita sekä isovanhempien arvostusta. Tunnus jaetaan nyt 33. kerran. Elina Pekkarinen on tullut lapsiasiavaltuutettuna tunnetuksi lasten oikeuksien puolestapuhujana. Lisäksi hän on tuonut esille myös isovanhempien tärkeää