


Mitä kuuluu, Nea?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Viidennessä osassa kuulumisiaan kertoo Nea, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2015. Mitä sinulle kuuluu?Ihan hyvää kuuluu. Mikä on sinun työnkuvasi? Hoiva-avustaja. Kerro työstäsi. On mukavaa, että saa itse vaikuttaa, miten paljon jaksaa tehdä työvuoroja
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Kotiväki-hanke
Elämänote-ohjelman hankkeista kuusi toimii VALLIn jäsenjärjestöissä. Niistä jokaisessa tehdään valtavan tärkeää työtä. Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Kotiväki-hankkeessa työskennellään kaltoinkohtelua ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden ikäihmisten parissa. Marjaleena ja Riitta kertovat työstään ja hankkeessa tehdystä virtuaalisesta valokuvanäyttelystä: Vaietut suut avautuvat Meillä on tähän mennessä ollut muun hanketyömme ohella kaksi vertaistuellista RajatON! -ryhmää, joissa ikääntyneet kävivät läpi selviytymistään ja
- Published in Valli, Valli blogi
Miina, nuoret ja kansalaisvaikuttaminen
Elokuussa vietettiin vuosittaista maailman nuorison päivää. Tämän vuoden teemana on ollut nuorten sitoutuminen niin paikalliseen, kansalliseen kuin globaaliin toimintaan. Nuorten luottamus politiikkaan ja virallisiin instituutioihin on vuosien mittaan heikentynyt, ja nuoret ovat vaarassa syrjäytyä maailmanlaajuisesti. COVID-19 pandemian myötä nuorten yhteiskunnallinen asema on heikentynyt entisestään. Miina Sillanpään elämäntyön yhtenä päämääränä olivat lasten ja nuorten hyvinvointi. Jos
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Korjaavaa, kehittävää ja ehkäisevää työtä
1980-90-luvun vaihteessa opiskelin sosiaalipolitiikkaa Kuopion yliopistossa. Ostin postimerkkejä, ja sain postimerkin Miina Sillanpäästä. Säilytin tätä Miinan postimerkkiä rahapussissani, se muistutti minua Miinan elämänpolusta sosiaalipoliitikkona ja kansalaisvaikuttajana. Tuolloin en tiennyt, että yliopistosta valmistumiseni jälkeen tulisin työskentelemään ja toimimaan paikoissa, jotka Miina on perustanut tai joissa Miinan elämäntyötä vaalitaan. Helsingin ensikoti on ollut vahvasti elämässäni mukana yli
- Published in Valli, Valli blogi
Nyt on hyvä hetki hankkia digitaitoja
Keväällä moni joutui koronaviruksen vuoksi hyvin yllättäen ja kylmiltään tekemään pakotetun digiloikan. Työpaikan palaverit ja koulutukset pidettiinkin kaikki etäyhteydellä Teamsissa tai Zoomissa: osa joutui opettelemaan näiden sovellusten käytön kertaheitolla. Sama juttu kotirintamalla, yhteyttä ystäviin, tuttuihin ja sukulaisiin alettiinkin pitää whatsapp-sovelluksen tai muiden etäyhteyksien avulla. Joillakin tuli kiire opettaa isovanhemmille etäyhteyksien käyttöä. Kaikista huimaan digiloikkaan liittyvistä
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
Moni suomalainen on nyt syksyn tullen joutunut miettimään miten koronaviruksen uuteen tulemiseen pitäisi suhtautua. Pidänkö kasvomaskia kylillä käydessäni? Kädet tietysti pestään ja desinfioidaan joka välissä, se opetus on tarttunut monilla jo selkäytimeen. Osaamme nyt myös yskiä ja aivastella oikein. Mutta flunssakausi on alkamassa ja nenät nöhisevät vähän joka toisella. Pitäisikö taas eristäytyä ja varautua pahimpaan?
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus, Valli, Valli blogi


