Blogit

Julkaisemme täällä vallilaisten omia sekä yhteistyökumppaneidemme kirjoittamia blogeja ajankohtaisista aiheista.

Floridan suomalaisyhteisö päätti 50 vuotta sitten perustaa Lake Worthin alueelle ikäihmisten palvelutalon Lepokodin (Finnish-American Rest Home) ja vanhainkodin (American-Finnish Nursin Home), missä suomalaiset voisivat viettää vanhuuden päiviään äidinkieltään puhuen ja omaa kulttuuriaan vaalien. Helmikuussa 2020 minulla oli tilaisuus vierailla Lepokodissa ja keskustella työntekijöiden ja asukkaiden kanssa. Erityisesti huomio kiinnittyy mukavaan ja sosiaaliseen ilmapiiriin. Jo sisään

Koronakevät on aiheuttanut meissä kaikissa erilaisia tunteita. Pelko, ahdistus, epävarmuus, jaksaminen koskettavat meitä kaikkia. Ne herättävät huolta etenkin nuorten kohdalla. Mieleeni on palautunut vuosien varrella käytyjä keskusteluja nuorten kanssa. Keskusteluissa on toistunut teema, joka ei näin poikkeusaikana ole paljoakaan ollut esillä. Ikäihmisten pariin Vanhustyön Traineen kautta hakeutuneet nuoret ovat tuoneet esiin sen, kuinka he haluaisivat

Nuorten sukupuolittuneet ammatinvalinnat

Nanna Vänttinen

VALLIn nuorille suunnatun Vanhustyön Trainee -toiminnan suunnittelijana minulla oli ilo osallistua valtakunnalliseen kasvatus- ja nuoristyön päiville (Nuori2020). Ohjelmassa pureuduttiin moniin tärkeisiin nuoria koskeviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.  Vanhustyön Traineen näkökulmasta jäin pohtimaan erityisesti Nuorisotutkimusverkoston esittelemää Purkutalkoot-hanketta (2017-2019), jossa tutkittiin nuorten koulutusvalintojen sukupuolittuneisuutta. Suomessa tämä eriytyminen miesten ja naisten ammatteihin on poikkeuksellisen voimakasta, muun muassa sosiaali-, terveys- ja

Ihan ensimmäisenä ei cheerleadereista tulisi mieleen vanhemmat rouvasihmiset tai iäkkäät miehet. Mutta omin silmin nähtynä tuoli-cheerleading-konsepti näyttää todellakin toimivan! Värikkäitä pompomeja (niitä huiskuja) heiluttavat rollaattoreilla paikalle tulleet vanhat rouvat muuttuvat innokkaiksi cheerleaderiksi päästyään vauhtiin. Innostuneet kannustushuudot kajahtavat Helander-kodissa ”He-lan-der go-go-go!” Helsinki Athletics Cheerleaders HAC ry on helsinkiläinen kilpa-cheerleadingin erikoisseura, jonka lajeja ovat cheerdance ja cheerleading.

Robotitkin juhlivat Nuuttina

Kaisa Huuhtanen

Tänä vuonna VALLIn perinteisissä Nuuttijuhlissa tammikuussa oli teemana robotiikka ja uusi teknologia, siirryimmehän juuri uudelle kymmenluvulle. Moni ikäpolveni edustaja muistaa lapsuudestaan, kuinka vuosi 2020 kuvattiin kaukaiseksi tulevaisuudeksi, jolloin autot lentävät ja erilaisten teknologioiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Nyt kun tuo maaginen vuosiluku on saavutettu, ei meillä edelleenkään ole lentäviä autoja eikä edes niitä ruuan korvaavia

Nuorelle työkokeilijalle tulee monesti yllätyksenä, kuinka merkitykselliseksi hän kokee kohtaamisen ikäihmisten kanssa. Jäin taannoin erään nuoren kanssa käydyn ohjauskeskustelun jälkeen pohtimaan hänen rooliaan palvelutalossa. Hänen roolinsa korostuu erityisesti juuri nyt. Suomen hallitus asetti yhteiskuntaamme runsaasti rajoituksia käynnissä olevan COVID-19 -epidemian kukistamiseksi ja riskiryhmään kuuluvien suojelemiseksi. Rajoitusten myötä muun muassa vierailut palvelutaloissa ja hoivakodeissa kiellettiin, vanhusten

TOP