Sisäministeriön suosituksesta liputetaan jo neljännen kerran Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi.

Osana Ikäihmiset ja maahanmuuttajat Yhdessä -toiminnon järjestämää kansainvälistä seminaaria haluttiin koota ikääntyneiden maahanmuuttajien ajatuksia elämästään Suomessa.

Etsivän vanhustyön verkostokeskus kutsui viime kevään aikana koolle etsivää vanhustyötä tekeviä tahoja, joiden kanssa yhdessä työstettiin kahta isoa projektia: etsivän vanhustyön seminaaria ja etsivän vanhustyön korttipakkaa.

Valli ry ja Kehitysvammaliiton Selkokeskus järjestävät ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvointia käsittelevän seminaarin Suomen EU-puheenjohtajakauden oheistapahtumana.

Kutsumme monikulttuurisen vanhustyön asiantuntijat ja ikääntyvien maahanmuuttajien hyvinvoinnista kiinnostuneet tahot osallistumaan verkostopäiväämme, joka pidetään 1.10.2019 klo 12.30 – 16.30 Kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä.

Vuoden Isovanhemman julkistus 18.10. aloittaa isovanhempien juhlaviikon. Isovanhempia juhlitaan 21. – 25.10. eri puolilla maata. Vuonna 2019 Vallin pääyhteistyökumppani isovanhempien juhlinnassa on Helsingin kaupungin varhaiskasvatus.

YLI 75-VUOTIAIDEN DIGIOSAAMISESTA HUOLEHDITTAVA YHDESSÄ
Ikäteknologiakeskus selvitti: Iäkkäillä neljä tapaa suhtautua digilaitteiden käyttöön.

Suomi.fi -palvelusta löytyy paljon hyvää ja ajantasaista tietoa erilaisista viranomaispalveluista sekä ohjeita palveluiden käyttöön.

Väestömme ikääntyessä yhä useampi elää muistisairauden kanssa – joko sairastaen sitä itse, sairastuneen omaisena tai ammattilaisena. Usein muistisairaus hankaloittaa puheen ja luetun ymmärtämistä.

Kävin perjantaina 10.5. Kouvolassa Arjen apuvälineitä ja hyvinvointiteknologiaa -tapahtumassa. Tapahtuman järjestäjänä toimi Kouvolan aikuiskoulutuskeskus ja mukana oli alan toimijoita laidasta alitaan.