Nuori nainen kirjoittaa vihkoon ja katselee ulos ikkunasta.

Työskentelen Avoimien opintojen ammatillisena opettajana Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Olen pohjakoulutukseltani kasvatustieteen maisteri. Lisäksi minulla on ammatillisen erityisopettajan ja opinto-ohjaajan pätevyys. Ammatillinen koulutus on tänä päivänä hyvin työelämälähtöistä ja perustuu pitkältä osin työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen. Osana työnkuvaani tunnistan ja tunnustan työpaikalla hankittavaa osaamista. Työelämäyhteistyökumppaneina toimivat mm. Helsingin Kustaankartanon seniorikeskus ja Puistolan palvelutalo. Tavoitteena on työllistymisen

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry pitää tärkeänä, että kehitetään eri vaihtoehtoja ikääntyvien ja vanhojen ihmisten asumiseen, ja että tarjolla on laaja kirjo erilaisia palveluja. Tämä lisää samalla järjestelmän ja palveluketjun joustavuutta sekä asiakkaiden omaa valinnanvapautta. VALLI ry näkee positiivisena, että yhteisöllisyyttä kehitetään, ja asuminen sekä palvelut muovautuvat aidosti vanhojen ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaan. VALLI

Käyttäisin digipalveluja, jos voisin! Kampanja helppokäyttöisten ja ymmärrettävien digipalveluiden puolesta! SelkeästiMeille.fi.

Hallitusohjelmaan on kirjattu monia tavoitteita, joiden täyttymisessä digitaalisilla palveluilla on merkittävä rooli. Digitalisaation lisäämisellä tavoitellaan muun muassa sosiaalipalveluiden saatavuuden ja vaikuttavuuden lisäämistä ja asioinnin helpottumista. Uusia palveluita kehitetään ja julkistetaan innolla. Monille ihmisille palveluiden käyttöönotto on kuitenkin liian vaikeaa. Digitalisaation huumassa syntyy usein monimutkaisia, organisaatiolähtöisesti suunniteltuja palveluita, jotka eivät näyttäydy ymmärrettävinä käyttäjän silmin. Digitaaliset palvelut

Välittämisen päivää vietetään 24.11.2023. Verkkosivujemme lomakkeen kautta voi ilmoittaa meille välittämisen tapahtumia. Tässä jo ilmoitettuja tapahtumia (päivitetty 10.11.2023): Lahden Lähimmäispalveluyhdistys/Liikkuva senioripiste -Lahdessa (Sarianna Tapaila p. 0504414624 / sarianna.tapaila@lahdenlahimmaispalveuyhdistys.fi) Liikkuva senioripiste on etsivän vanhustyön toimintamuoto, jossa pysäkeillä kohdataan ikääntyneitä, annetaan tietoa erilaisista palveluluista ja tarjotaan mahdollisuus pysähtyä ihan vain juttelemaan.Välittämisen päivänä pysäkillämme on tarjolla erilaisia välittämisen

Järjestimme elokuussa Miljan palvelutalossa asukkaille tulevaisuuskeskustelun. Keskustelun tavoitteena oli oppia toinen toisiltaan sekä koota iäkkäiden osallistujien arvokkaita näkökulmia ja kokemuksia paremman tulevaisuuden rakentamisesta. Kävimme keskustelut Miljan pihalla huvimajassa ja saimme aktiivisia keskustelijoita mukaan. Keskusteluissa nousi vahvasti esille iäkkäiden tyytyväisyys nykyiseen elämänvaiheeseen ja asumiseen Miljassa. Yhteisöllisyyden merkitys nousi myös esille keskusteluissa. Kysyimme muun muassa seuraavia asioita:

Kuvassa kolme ryppyistä kättä päällekkäin ja teksti: Sinä voit auttaa. Vapaaehtoistyö.fi

Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n vuosittaista Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 24.11. Päivän aikana juhlistetaan eri puolilla Suomea tärkeää välittämisen teemaa. Välittäminen on parhaimmillaan arjen pieniä tekoja, kuten huomioimista, avun tarjoamista tai vaikkapa kuulumisten kyselyä. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen on välittämistä parhaimmillaan. Se on oman panoksen antamista yhteiseen hyvään. Näistä pienemmistä ja suuremmista panoksista koostuu

Ruandan vanhat naiset kauppiaina

Vappu Taipale

Marraskuussa Ruandassa on kevät ja monihaaraiset jakarandapuut kukkivat runsain violetein kukkatertuin. Masakan kylässä vanhoilla naisilla on puuhaa: he valmistavat astianpesuainetta myytäväksi. Kerralla syntyy noin 50 litraa vihreää tuotetta. Mainontaa ei tarvita, tieto kulkee suusta suuhun kylässä ja siitä edemmäksikin. HelpAge Internationalin vuotuinen läsnäolokokous pidettiin tänä vuonna Kigalissa, Ruandassa. Ruandalaisia on runsaat 12 miljoonaa suunnilleen Uudenmaan

Välittämisen päivän 2023 suojelija Käärijä: “Älä valita, vaan välitä!”  Välittämisen päivän tavoitteena on edistää suomalaista välittämisen kulttuuria ja pieniä tekoja arjessa. Tarvitsemme yhä enemmän arjessa välittämistä, toisten huomioimista ja kohtaamista. Pienillä teoilla on suuri merkitys, myös sinulle, joka välität! Yhä enemmän yhteiskunnassamme tarvitaan meitä kaikkia välittämään toisistamme!   Käärijä toimii Välittämisen päivän 2023 suojelijana. Käärijä sai Euroviisumenestyksellään

VALLI ry:n Ikäteknologiakeskus järjestää opintokäynnin Tampereen ammattikorkeakoulun Sote Virtual Labiin keskiviikkona 29.11.2023. Kyseessä on Living Lab -toiminta, jossa on käytettävissä ja kokeiltavissa teknologiaa yli 20 toimittajalta; muun muassa robotteja, etäpalveluratkaisuja ja mittauslaitteita (Lisätietoja TAMKin sivuilta: https://projects.tuni.fi/innoheis/tamk-sote-virtual-lab/).  Ajankohta 29.11. klo 14.15–16.00.  Ilmoittaudu mukaan osoitteessa: https://www.valli.fi/tyomuotomme/ikateknologiakeskus/ilmoittautuminen-ikateknologiakeskuksen-verkostotilaisuuksiin/  Opintokäynnille mahtuu mukaan 20 ensimmäisenä ilmoittautunutta.  Tila sijaitsee Tampereen ammattikorkeakoulun pääkampuksella,

Viime aikoina on keskusteltu siitä, mitä nimeä isovanhemmasta käytetään, onko isoäiti mummo, mummi, mamma, farmor vai mormor, ja isoisä ukki, pappa, vaari, ukko, äijä, farfar vai morfar, muitakin nimityksiä löytynee. Myös sanalle vanha ihminen on useita eri versioita, ikääntyvä, vanhus, seniori, ikäihminen ym. Lieneekö muissakin kielissä yhtä monta eri versiota? Aika muuttaa sanojen merkityksiä. Vanha ihminen