VALLI ry:n Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnan ryhmämuotoinen työkokeilu tutustuttaa nuoria ikääntyvien parissa tehtäviin monipuolisiin työnkuviin. Toiminnan tulokset ovat yhteneväiset keväällä käynnistyneen, 118 kuntaa koskettavan työllisyyden kuntakokeilun tavoitteiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman kolmivuotisen työllisyyden kuntakokeilun tavoitteena on muun muassa edistää nykyistä tehokkaammin työhön ja koulutukseen ohjautumista. Vanhustyön Traineessa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset

Nuorten ryhmämuotoinen Vanhustyön Trainee -ohjelma alkaa 25.10.2021 Betesda -säätiön Palvelukoti Hopeassa, Vantaalla. Ohjelma on tarkoitettu alle 30 -vuotiaille työn ja opintojen ulkopuolella oleville nuorille, joita kiinnostaa tutustua ikäihmisiin ja saada työkokemusta sote-alalta. Ohjelma kestää kuukauden. Lisätietoja saat lataamalla ohjelman mainoksen (pdf). Kysymykset ja yhteydenotot:Johanna Rotijohanna.roti@valli.fipuh. 050 374 8001

Joukko nuoria kävelee kadulla, selin kameraan. Kaksi heistä työntää ikäihmistä pyörätuolilla, ja yksi on käsikynkäss kävelevän ikäihmisen kanssa.

Vanhustyön Trainee -ohjelma mahdollisti kotoutumiskoulutuksessa olevien nuorten ja ikäihmisten kohtaamisen. Ohjelman ansiosta nuoret saivat mielekästä ja suomen kielen oppimista tukevaa tekemistä pitkän kesälomansa ajaksi. Samalla senioritalossa asuvat ikääntyvät saivat arkeensa virkistystä ja iloa. Kesän aikana nuoret kiinnostuivat vanhusalasta ammatillisesti. Espoon maahanmuuttajapalvelut ja Työllisyys Espoo etsivät vaihtoehtoja siihen, kuinka kotoutujanuoret voisivat edistää kielenoppimista ja työelämätaitojaan koulujen

Johanna Roti

Olen Johanna Roti, VALLI:n Vanhustyön Traineen uusi suunnittelija. On innostavaa päästä tekemään työtä, jossa saan olla tekemisissä nuorten, ikääntyneiden ja osallisuuden edistämisen parissa. Olen tehnyt työurani heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Työkokemusta löytyy mm. lastensuojelusta, päihdetyöstä, asunnottomien ja ikääntyneiden palveluista. Viimeisimpänä työelämässä olen kehittänyt Diakonissalaitoksella etsivän ja osallistavan vanhustyön toimintamallia. Olen koulutukseltani pian valmistuva sosionomi

7.6.2021 alkaa kuukauden mittainen Vanhustyön Trainee -ohjelma 17-29 -vuotiaille nuorille. Ohjelmassa nuoret pääsevät tutustumaan ikäihmisiin ja palvelutalon arkeen. Teemme yhdessä ikäihmisten kanssa erilaista virkistystoimintaa, nuorten ja ikäihmisten toiveiden mukaisesti. Ohjelma toteutetaan Helsingissä, Lauttasaaren senioritalossa. Nuoren on mahdollista tulla mukaan työkokeilusopimuksella. Mukaan otetaan viisi nuorta. Otamme ajan vaatimat turvallisuusseikat huomioon sekä seuraamme tiiviisti Covid-tilannetta ja mahdollisia

Nuori mies istuu tyhjässä koululuokassa kasvomaski päässään. Hän katsoo suoraan kameraan ja nojaa käsillään pulpettiin.

Mitä nuoret ajattelevat vanhuudesta?

Vanhustyön Trainee

”Tämä tulee niin tarpeeseen”, totesi eräs opettaja, kun sovimme aiemmin keväällä nuorten ryhmälle työpajaa ikäihmisten kohtaamisesta. Viimeisen puolen vuoden aikana Vanhustyön Trainee on pitänyt näitä osallistavia, virtuaalisia työpajoja erilaisille nuorten oppilasryhmille, kuten lukio- ja ammattiin valmentaville ryhmille. Näihin vähintään tunnin mittaisiin työpajoihin on osallistunut yhteensä 165 nuorta sekä heidän opettajansa eri puolilta Suomea. Yhteiskuntamme tarvitsee

Sinisiä kukkia aurinkoisella kalliolla.

Mitä kuuluu, Rosita?

Vanhustyön Trainee

Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Seitsemännessä osassa keväisiä kuulumisiaan kertoo Rosita, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2019. Mitä sinulle kuuluu?Minulle kuuluu ihan hyvää. Odotan kovasti että rajoitukset lähtee ja päästään elämään normi arkea! Kerro nykyisestä työstäsi. Olen töissä palkkatuella Helsingin

Nuori nainen hymyilee ja katsoo suoraan kameraan. Hänellä on selässä reppu, kädessä kansio ja kaulalla kuulokkeet.

Nuoret tarvitsevat tukea (työ)elämään

Vanhustyön Trainee

Nuorisobarometri 2020 -tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret kokevat erilaiset yhteiskunnan eri palvelut riittämättömiksi. Tähän tutkimukseen ei koronatilanne ehtinyt vaikuttaa, mutta selvää on, ettei tilanne ole ainakaan koronan myötä helpottunut. Kuulummeko yhteiskuntaan? -tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä Nuorisobarometri 2020 kanssa. Tuloksista ilmeni, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret ovat kokeneet

Vanhustyön Trainee tarjoaa maksuttomia virtuaalisia työpajoja erilaisille alle 30-vuotiaiden nuorten ryhmille ja luokille ikäihmisten kohtaamiseen ja heidän parissaan toimimiseen liittyen. Työapajat on mahdollista räätälöidä ryhmän tarpeen mukaan. Ota yhteyttä:suvi.hiltunen[at]valli.fi, puh. 050 408 2890 Lue lisää työpajoista

Vanhustyön Trainee -toiminnassa puhumme usein sukupolvien kohtaamisesta. Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan? Käsitteenä sukupolvi ei ole ongelmaton. Usein sukupolven käsitettä arkikielessä käytetään kuvaamaan tiettynä ajanjaksona syntyneitä eli ikäkohortteja. Kuitenkin tarvitaan enemmän kuin joukko tiettyinä vuosina syntyneitä ihmisiä, jotta he muodostaisivat sukupolven. Sukupolviajattelun uranuurtajana pidetyn Karl Mannheimin mukaan sukupolven muodostuminen edellyttää merkittäviä elämänkokemuksia, ajatuksia ja käsitteitä, jotka