Elämää palvelutaloissa
Mielipidekirjoitus 25.5.2020 Viime aikoina on ollut runsaasti kirjoituksia liittyen palvelutalojen asukkaiden tilanteeseen nyt korona-aikana. Ikäihmisille, kuten meille kaikille, on sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen äärimmäisen tärkeää. Yhteydenpitoväline on viime aikoina ollut lähinnä puhelin, joko ääni- tai kuva-ääniyhteyksin. Nämä eivät luonnollisesti korvaa kasvokkain tapaamisia ja yhteisiä keskusteluja. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton, VALLIn, jäsenyhteisöillä on Suomessa paljon palvelutaloja, joissa
- Published in Edunvalvonta, Valli
Suomeen oma vanhusasiavaltuutettu
Oikeusministeriössä on parhaillaan valmistelussa vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustaminen Suomeen. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on ikäystävällisyyden edistäminen: vanhusasiavaltuutetun toimi edistäisi tätä tavoitetta. Suomessa on jo aiemmin perustettu useampia muita valtuutettuja seuraamaan eri ryhmien oikeuksia ja asemaa laajemmasta näkökulmasta; esimerkkeinä lapsiasiavaltuutettu, yhdenvertaisuusvaltuutettu ja tasa-arvovaltuutettu. Jo vuosia on keskusteltu vanhusasiavaltuutetun olemassaolon tarpeellisuudesta. Suomessa on useampia tahoja, jotka
- Published in Edunvalvonta, Valli, Valli uutiset
VALLIn Etsivän vanhustyön verkostokeskus koordinoi järjestöjen ja kuntien yhteistyön kehittämistä avuntarpeessa olevien iäkkäiden tavoittamiseksi ja auttamiseksi oikea-aikaisesti. Kehitystyö aloitettiin Helsingissä ja mukana on pääkaupungin keskeisimmät etsivää vanhustyötä tekevät järjestöt (Mereo, Omakotisäätiö, Diakonissalaitos, Käpyrinne ja VALLI) sekä Helsingin kaupungin Seniori-info. – Tahto yhteistyöhön on alusta asti ollut vahvaa ja kaikilla osallistujilla on kova halu kehittää sellaisia
Elämänote-ohjelman korona-ajan kuulumisia
VALLIn ja Ikäinstituutin yhteisesti koordinoimaan Elämänote-ohjelmaan kuuluu 20 hanketta eri puolilta Suomea. Hankkeiden yhteisenä tavoitteena on tukea haasteellisissa elämäntilanteissa olevien ikäihmisten kotona asumista ja vahvistaa heidän elämänhallintaansa. Korona muutti alkuperäissuunnitelmia Elämänotteessakin. Hankkeiden fyysiset ryhmä- ja työpajatoiminnot loppuivat kuin seinään. Korona-aika on osoittanut Elämänote-hankkeissa työskentelevien valtaisan ammattitaidon. Ei voi kuin ihailla työntekijöiden sitoutuneisuutta, luovuutta ja sinnikkyyttä
- Published in Ammattilaisten tarinat, Valli, Valli blogi
Seminaarikokemuksia ruudun ääreltä
Kun Suomen hallitus julisti poikkeustilan, totuttelimme me vallilaisetkin nopeasti etätöiden tekoon. Tilanteen ollessa se mikä oli, alkoi myös Ikäteknologiakeskuksen kevään ja alkukesän tapahtumien peruminen massiivisessa mittakaavassa. Ikäteknologiaverkostolla oli sovittuna tapaaminen toukokuun alkuun ja aloimme suunnitella sen siirtämistä verkkoon. Samaan aikaan Centria amk:n RoboSote -hankkeen tiedonkeruu SOTE-alan etäratkaisuista käynnistyi, aloimme miettiä, että voisimme ehkä hyödyntää verkoston
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
Claudia Mahler pitää saada Suomeen!
Maaliskuussa 2020 YK:n ihmisoikeuskomitea nimesi itävaltalaisen juristin Claudia Mahlerin tehtävään, joka kiinnostaa vanhustyön tekijöitä. Claudia Mahlerilla on pitkä virallinen titteli, joka kääntyy vaikeasti suomeksi: Independent Expert on the Enjoyment of all Human Rights by Older People. Meidän Ihmisoikeusinstituuttimme käyttää suomennoksena ilmaisua YK:n ikääntyneiden oikeuksien toteutumista seuraava itsenäinen asiantuntija. Mahlerin tehtävänä on siis olla YK:n itsenäinen
- Published in Valli, Valli blogi
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista. STM 017:00/2018 Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n mukaan yleisesti luonnos hallituksen esitykseksi laiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuista sisältää monia hyviä muutoksia. Alla oleviin pyydettyihin kohtiin Valli ry esittää seuraavia tarkennuksia. 1. Luku Yleiset säännökset 1§ Lain tarkoitusLakiesityksen tavoitteena on pitää maksut kohtuullisina, jotta ne eivät
- Published in Edunvalvonta, Valli
Asia: Asiantuntijakuuleminen ja – lausunto liittyen HE 16/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, teema ikäihmisten palvelut Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry kiittää mahdollisuudesta tuoda esiin näkökantojaan liittyen laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, teema ikäihmisten palvelut Vanhus- ja lähimmäispalvelun
- Published in Edunvalvonta, Valli
Lausuntopyynnön diaarinumero: VM056:00/2016 Valli ry kiittää mahdollisuudesta antaa lausunto Digituen toimintamalliehdotuksesta, AUTA-hankkeen loppuraportista. Valli ry on valtakunnallinen vanhusalan kehittäjä ja asiantuntija, joka tekee töitä paremman vanhuuden puolesta yhdessä 70 jäsenyhteisön kanssa. Valli ry tuo kuuluviin järjestölähtöisen vanhustyön ja vanhojen ihmisten äänen. Vallin Ikäteknologiakeskus lisää ikäihmisten osallisuutta digitalisaatiossa ja teknologisoituvassa yhteiskunnassa. Keskus kokoaa ja välittää tietoa
- Published in Edunvalvonta, Valli
Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto Valli ry tukee Vanhusasiainvaltuutetun viran perustamista Suomeen. Valli ry tekee työtä paremman vanhuuden puolesta yhdessä 70 jäsenyhteisönsä kanssa. Vallin toiminnan ytimessä on vanhojen ihmisten edunvalvonta, ikäihmisten äänen ja tarpeiden esille tuominen, ja yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaminen. Vanhusasiainvaltuutetun virka ja sen sisällöt virallisena ikäihmisten puolestapuhujana ja edunvalvojana linkittyvät kiinteästi Vallin toimintaan. Valli ja sen
- Published in Edunvalvonta, Valli


