VALLIn ja Ikäinstituutin yhteisesti koordinoima Elämänote-ohjelma ja siihen kuuluvat 20 hanketta aloittivat yhteisen matkansa kaksi vuotta sitten. Matka jatkuu vielä reilun vuoden eli 2021 loppuun saakka. Syksyllä 2018 ei kukaan voinut kuvitellakaan, millaisessa maailmantilanteessa tällä hetkellä eläisimme. Onneksemme verkostojen vahvuus on kantanut. Elämänote-ohjelman kivijalkana ovat hankkeiden taustajärjestöt. Koko ohjelmalle on todella arvokasta voida verkostoitua hankkeiden
- Published in Valli, Valli uutiset
Moni suomalainen on nyt syksyn tullen joutunut miettimään miten koronaviruksen uuteen tulemiseen pitäisi suhtautua. Pidänkö kasvomaskia kylillä käydessäni? Kädet tietysti pestään ja desinfioidaan joka välissä, se opetus on tarttunut monilla jo selkäytimeen. Osaamme nyt myös yskiä ja aivastella oikein. Mutta flunssakausi on alkamassa ja nenät nöhisevät vähän joka toisella. Pitäisikö taas eristäytyä ja varautua pahimpaan?
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus, Valli, Valli blogi
Tiedote 18.8.2020 Sisäministeriö on määrännyt 1.10.2020 valtion virastot ja laitokset liputtamaan Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä sekä suosittelee myös yleistä liputusta. Liputamme siis jo viidennen kerran Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi. Miina Sillanpää oli oman aikansa vahva kansalaisvaikuttaja. Hän toimi rohkeasti ja peräänantamattomasti heikompiosaisten, naisten aseman ja tasa-arvon hyväksi sekä tarttui yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Sillanpää kannatti
- Published in Valli, Valli uutiset
Tukea työkokeilijoiden vastaanottamiseen
Miten vanhusalan työyhteisö voi valjastaa työkokeilijan osaamisen ja vahvuudet käyttöön? Entä kuinka työyhteisö voi osaltaan innostaa nuoria hakeutumaan vanhusalalle? Muun muassa näitä kysymyksiä käsitellään vanhusalan työyhteisöille suunnatussa työpajassa. Vanhustyön Traineessa nuoret aikuiset pääsevät ryhmänä tutustumaan ikäihmisiin, ikäihmisten parissa tehtävään työhön sekä vanhusalan työyhteisöihin. Ryhmää ohjaa perinteisesti VALLI ry:n suunnittelija, joka muun muassa varmistaa onnistuneen kohtaamisen
- Published in Trainee uutiset, Valli, Valli uutiset, Vanhustyön Trainee
Robotiikka kiinnostaa kavereitanikin
Tässä päivänä muutamana törmäsin artikkeliin, jonka halusin jakaa työpaikkani Ikäteknologiakeskuksen facebook -sivulle. Artikkelissa puhuttiin kehitteillä olevasta robottikäsivarresta, joka voisi tuoda helpotusta monen tunnistamaan ”puuttuvan kolmannen käden” -ongelmaan (https://www.facebook.com/ikateknologiakeskus/posts/2244250875721517). Päivitystä kirjoittaessani onnistuin kiireessä kuitenkin sähläämään ja jakamaan artikkelin henkilökohtaiselle facebook-seinälleni. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun tämän vahingon tein, mutta alkavan palaverin vuoksi en
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - blogi, Valli, Valli blogi
VALLIn Ikäteknologiakeskus selvittää parhaillaan ikäihmisten kokemuksia ja tarpeita pankkipalveluihin liittyen. Kysely on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille henkilöille. Kyselyyn vastaaminen ei kestä kauan.Vastauksia käsitellään anonyymisti eikä raportissa voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Vastaa kyselyyn klikkaamalla oheista linkkiä https://link.webropolsurveys.com/S/DB10B2575B8342A5 Voit myös tulostaa kyselyn, täyttää sen käsin ja lähettää os. VALLI ry, Pankkipalvelukysely, Hämeentie 58-60 A 52, 00500 HELSINKI.
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - uutiset, Uutisarkisto, Valli, Valli uutiset
Olen työskennellyt kotoutumisen kentällä niin kolmannella kuin julkisella sektorilla, erityisesti maahan muuttaneiden nuorten parissa. Kotoutuminen on kaksisuuntainen keskinäisen muuttumisen prosessi, jossa yhteiskunta muuttuu väestön monimuotoistuessa ja maahan muuttanut hankkii yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Viranomaiset tarjoavat myös kotoutumista tukevia palveluita, kuten kotoutumiskoulutusta. Palvelut ja erilaiset toiminnot ovat usein eriytetty kotoutujille. Palveluiden eriyttämiseen vaikuttaa
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mitä kuuluu, Yusuf?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa vanhustyötä tekeviltä nuorilta aikuisilta kysytään heidän kuulumisiaan ja ajatuksiaan. Neljännessä osassa haastatellaan Yusufia, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2019. Mitä sinulle kuuluu?Kiitos ihan hyvää, mitä sinulle kuuluu? Mikä on sinun työnkuvasi tällä hetkellä?Olen töissä hoivakodissa apuohjaajana. Aloitin työt marraskuussa 2019. Se on palkkatukipaikka. Kerro työstäsi.Työpäiväni ovat arkisin
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Lausunto Digitaaliset keinot koronaviruskriisin jälkihoidossa -työryhmän väliraportista 18.6.2020
Liikenne- ja viestintäministeriön lausuntopyyntö Digitaaliset keinot koronaviruskriisin jälkihoidossa -työryhmän väliraportista. Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/10633/2020 Väliraportissa on kuvattu koronaviruskriisin aikaista digiloikkaa laajasti eri sektoreilla. Katsotteko, että sektorien kehitystyötä on kuvattu riittävällä tavalla?Kyllä, kehitystyötä on kuvattu pääosin riittävällä tavalla, mielestämme 3. sektorista, järjestötoimijoista, ei kuitenkaan ole riittävää kuvausta. Toiminnan kuvaus jää osin kapeaksi, kyse ei ole vain raportissa
- Published in Edunvalvonta, Valli
Kätketyt äänet -kampanja 15.6.2020
Tänä keväänä, korona-aikaan, ovat poliisille tulleiden kotiväkivaltaan liittyvien ilmoitusten määrät lisääntyneet. Oman arviomme mukaan myös vanhoihin ihmisiin kohdistuva välivalta ja kaltoinkohtelu on lisääntynyt. Koti ei ole jokaiselle meistä turvallinen paikka. Joillekin se on pelon, turvattomuuden ja ahdistuksen tunteen pesäke.
- Published in Etsivän vanhustyön blogi, Etsivän vanhustyön verkostokeskus, Valli, Valli blogi






