Vanhustyön Trainee -toiminnassa puhumme usein sukupolvien kohtaamisesta. Mitä tällä oikeastaan tarkoitetaan? Käsitteenä sukupolvi ei ole ongelmaton. Usein sukupolven käsitettä arkikielessä käytetään kuvaamaan tiettynä ajanjaksona syntyneitä eli ikäkohortteja. Kuitenkin tarvitaan enemmän kuin joukko tiettyinä vuosina syntyneitä ihmisiä, jotta he muodostaisivat sukupolven. Sukupolviajattelun uranuurtajana pidetyn Karl Mannheimin mukaan sukupolven muodostuminen edellyttää merkittäviä elämänkokemuksia, ajatuksia ja käsitteitä, jotka
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mitä kuuluu, Maryama?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Kuudennessa osassa kuulumisiaan kertoo Maryam, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2019. Mitä sinulle kuuluu? Ihan hyvää kuuluu Kerro nykyisestä työstäsi tai opinnoistasiOpiskelen ensimmäistä vuotta lähihoitajaksi. Pidätkö opiskelustasi? Miksi?Kyllä pidän, koska opiskelen minua kiinnostavia aiheita. Tosin
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Nuorten ajatuksia ikääntymisestä
”Kun minä olen vanha, haluaisin ajatella, että olen elänyt hyvän elämän, ja minusta pidettäisiin huolta ja olisi keskustelukaveri”, pohti vuoden viimeiseen Trainee -ohjelmaan osallistunut nuori. Vanhustyön Trainee -ohjelma herättelee nuorten ajatuksia ikääntymisestä, ja ohjelman aikana käymme monia keskusteluita vanhenemisesta ja yleisesti elämästä. Nuoret pohtivat usein kysymyksiä hyvästä vanhuudesta sekä omasta ja lähipiirin vanhenemisesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Sukupolvien välistä oppimista ja työelämäosallisuutta – vuoden 2020 opit ja katse tulevaan
Vanhustyön Traineelle vuosi 2020 on ollut muuttuneita suunnitelmia, hauskoja hetkiä, toisinaan epävarmuutta tulevasta sekä mukavia virtuaalisia kohtaamisia. Vuoteen 2021 käymme innostunein ja luottavaisin mielin. Vuoden 2020 alussa Nanna Vänttinen aloitti Suvi Hiltusen työparina. Vuosi alkoi tohinalla, ja kevät/kesäksi oli suunniteltu kolme nuorille suunnattua Vanhustyön Trainee-ryhmää. Vanhustyön Trainee vieraili TE-toimiston nuorten infoissa, ja yhteistyötä käynnistettiin aikuisten perusopetusta
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Toteutimme tällä viikolla virtuaalisia infotilaisuuksia VALMA-ryhmille. Tällä kertaa aiheena oli vapaaehtoistoiminta ikäihmisten parissa. Samaan aikaan osallistumme parhaillaan käynnissä olevaan Välittämisen aika -kampanjaan. Kampanjassa kannustetaan kaikkia tekemään pieniä välittämisen tekoja ja huomaamaan ikäihmiset – niin tutut kuin tuntemattomat – ympärillämme. Yksi välittämisen teko onkin jakaa tässä erilaisia vinkkejä ikäihmisten iloksi tehtävään vapaaehtoistoimintaan. Mitä tarkoittaa vapaaehtoistoiminta ikäihmisten
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Vapaaehtoistoiminnalla voi välittää
Vietämme Välittämisen päivää 27.11. Päivän innostamana kysyimme kolmelta vanhusten parissa vapaaehtoistyötä tekevältä henkilöltä heidän ajatuksiaan välittämisestä. Pienet teot ovat olleet merkityksellisiä niin ikäihmisille kuin vapaaehtoisille itselleen. Aliisa ja Hiam soittivat keväällä Vanhustyön Traineen innoittamana videopuheluita palvelutaloihin ja ilahduttivat näin vanhoja ihmisiä. Perinteinen puhelu tai videopuhelu onkin mainio tapa ilahduttaa toista ihmistä ja osoittaa, että hänestä
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mitä kuuluu, Nea?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa ikäihmisten parissa toimivat tai muuta ihmisläheistä työtä tekevät nuoret aikuiset pääsevät ääneen. Viidennessä osassa kuulumisiaan kertoo Nea, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2015. Mitä sinulle kuuluu?Ihan hyvää kuuluu. Mikä on sinun työnkuvasi? Hoiva-avustaja. Kerro työstäsi. On mukavaa, että saa itse vaikuttaa, miten paljon jaksaa tehdä työvuoroja
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Miina, nuoret ja kansalaisvaikuttaminen
Elokuussa vietettiin vuosittaista maailman nuorison päivää. Tämän vuoden teemana on ollut nuorten sitoutuminen niin paikalliseen, kansalliseen kuin globaaliin toimintaan. Nuorten luottamus politiikkaan ja virallisiin instituutioihin on vuosien mittaan heikentynyt, ja nuoret ovat vaarassa syrjäytyä maailmanlaajuisesti. COVID-19 pandemian myötä nuorten yhteiskunnallinen asema on heikentynyt entisestään. Miina Sillanpään elämäntyön yhtenä päämääränä olivat lasten ja nuorten hyvinvointi. Jos
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Olen työskennellyt kotoutumisen kentällä niin kolmannella kuin julkisella sektorilla, erityisesti maahan muuttaneiden nuorten parissa. Kotoutuminen on kaksisuuntainen keskinäisen muuttumisen prosessi, jossa yhteiskunta muuttuu väestön monimuotoistuessa ja maahan muuttanut hankkii yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia tietoja ja taitoja. Viranomaiset tarjoavat myös kotoutumista tukevia palveluita, kuten kotoutumiskoulutusta. Palvelut ja erilaiset toiminnot ovat usein eriytetty kotoutujille. Palveluiden eriyttämiseen vaikuttaa
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Mitä kuuluu, Yusuf?
Mitä kuuluu? on Vanhustyön Traineen juttusarja, jossa vanhustyötä tekeviltä nuorilta aikuisilta kysytään heidän kuulumisiaan ja ajatuksiaan. Neljännessä osassa haastatellaan Yusufia, joka oli mukana Vanhustyön Trainee -ohjelmassa vuonna 2019. Mitä sinulle kuuluu?Kiitos ihan hyvää, mitä sinulle kuuluu? Mikä on sinun työnkuvasi tällä hetkellä?Olen töissä hoivakodissa apuohjaajana. Aloitin työt marraskuussa 2019. Se on palkkatukipaikka. Kerro työstäsi.Työpäiväni ovat arkisin
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee









