Ikääntymisen kuvat kaipaavat ravistelua
Huomaan toistuvasti kiinnittäväni huomiota siihen, miten ikääntyneitä henkilöitä kuvataan julkisuudessa: harmaapäinen ja kumaraan taipunut henkilö työntää rollaattoria eteenpäin tai istuu pyörätuolissa toisen autettavana. Hyvin usein kuvissa saattaa olla myös pelkät kädet, ryppyiset ja yleensä levossa tai toisen käsissä. Toinen yleinen kuva on nuorekas ikäihminen liikkumassa tai viettämässä aikaa ystävien kanssa. Ihon värin suhteen vaihtelua ei
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä blogit, Valli, Valli blogi
Ystävänpäiväviikolla 9.–15.2. vietetään Ystävällisten viikkoa, jolloin suomalaisia kannustetaan pieniinkin ystävällisiin tekoihin ja toisten huomioimiseen. Teemaviikon takana on Osallistujien Suomi -asiantuntijaryhmä ja järjestöjen yksinäisyysverkosto, jossa VALLI on mukana yhtenä toimijana. Ystävällisyys ei ole keneltäkään pois. Päin vastoin, se on lahja sekä antajalleen että koko yhteisölle. Ystävällisten viikko muistuttaa pienten ystävällisten eleiden ja toisen ihmisen huomioonottamisen tärkeydestä
Ke 13.5.2025 klo 10-11, Teams Tehdään yhdessä Isovanhempien ja Välittämisen päivistä näkyvä kampanja! Nyt on hyvä aika suunnitella, mitä teidän yhteisössänne tehdään syksyn teemapäivinä! Tule kuulolle saamaan inspiraatiota päivien viettoon tai tilaa tallenne ilmoittautumalla. Linkki ilmoittautumislomakkeelle: linkki
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry järjestää jäsenyhteisöille yhdessä Oy Kon-Tiki Toursin kanssa vanhusalan opintomatkan Kööpenhaminaan elokuussa 2026. Matkalla tutustumme tanskalaiseen kansalais- ja järjestötoimintaan, moninaisuuteen ja osallisuuteen sekä vapaaehtoistoimintaan. Saamme näkymän iäkkäiden palveluihin ja asumiseen sekä hyviin paikallisiin käytänteisiin. Alustava matkaohjelma Ohjelman / matkapaketin sisältö Alustava matka-aikataulu Hinta Matkallelähtijä huolehtii omasta matkavakuutuksestaan sekä ottaa mukaansa
- Published in Valli, Valli tapahtumat
Pienillä teoilla suurta merkitystä
VALLIn uutiskirjeen 5/2025 pääkirjoitus Syksyllä juhlimme jälleen kahta erityistä teemapäivää, jotka muistuttavat meitä siitä, mikä elämässä on tärkeintä: ihmissuhteet, yhteys ja välittäminen. Isovanhempien päivä (18.10.) tarjoaa tilaisuuden pysähtyä kiittämään niitä, jotka ovat kulkeneet rinnallamme elämän eri vaiheissa – jakaneet tarinoita, antaneet neuvoja ja olleet läsnä. Olipa kyseessä isovanhempi tai muu tärkeä vanhempi sukupolven edustaja, heidän
- Published in Edunvalvonta 2025, Isovanhempien päivä, Välittäminen, Valli, Valli uutiset
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n Petsamokodin ikäihmisten palvelut lähtivät mukaan mielenkiintoiseen projektiin yhteistyössä VALLI ry:n kanssa. Yhteistyön tarkoituksena oli saattaa nuoria ja ikäihmisiä yhteen ryhmämuotoisen työkokeilun kautta. Työkokeiluun osallistuvat nuoret kartoitettiin ja haastateltiin sekä heidän soveltuvuutensa varmistettiin ennen työkokeilun alkua. Lopulta 5 innokasta nuorta miestä valikoitui mukaan työkokeiluun Petsamokodissa. Näiden nuorten into ja sitoutuneisuus oli
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Nuoriso- ja yhteisöohjaajan ajatuksia sukupolvia yhdistävästä toiminnasta ja sen merkityksestä
Olen Juuso ja halusin tehdä viimeisen nuoriso- ja yhteisöohjaaja opintojeni harjoitteluni ikäihmisten parissa, sillä minulla ei ollut aiempaa kokemusta vanhustyöstä. Kaupan päälle sainkin viisi Trainee-ohjelman nuorta ja erinomaisen mahdollisuuden tutustua myös sukupolvia yhdistävään toimintaan. Harjoitteluni teema oli osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen. Harjoitteluni aikana osallistuin kaikkeen toimintaan Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n Petsamokodissa. Siellä on
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Ikääntyneiden moninaisuus huomioidaan hyvinvointialueiden suunnitelmissa varsin vaihtelevasti. Tämä käy ilmi Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n Moni-ikä -hankkeen tekemästä tuoreesta selvityksestä. Selvityksessä käytiin läpi 17 hyvinvointialueen lakisääteiset ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelmat. Lisäksi tutustuttiin laajemmin Keski-Pohjanmaan, Lapin, Pirkanmaan, Pohjois-Karjalan sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueiden asiakirjoihin. Joidenkin alueiden hyvinvointisuunnitelmissa ei ole mainintoja ikääntyneiden moninaisuudesta. Kieli- ja/tai kulttuurivähemmistöt mainittiin seitsemällä
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä uutiset, Valli, Valli uutiset
Kun senioreiden asumisratkaisut suunnitellaan yhdessä asukkaiden ja työntekijöiden kanssa, ovat ratkaisut asukkaiden tarpeita paremmin ymmärtäviä. Näin uskovat ainakin Arkkitehtitoimisto Kokonin arkkitehdit Alara Külekci ja Renske de Meijer, jotka esittelivät ENIEC-verkoston vuosikokouksen työpajassa menetelmiä, joiden avulla ikääntyneiden toiveita ja tarpeita voidaan kerätä monipuolisten asumiskonseptien kehittämiseksi. de Meijerin ja Külekcin konsepti on nimeltään Baraber (”yhdessä” turkin kielellä).
- Published in Moni-ikä blogit, Valli blogi
VALLIn tiiviit tietoiskut ovat helppo tapa kartuttaa osaamista ikääntyvien ja vanhojen ihmisten moninaisuudesta ja ikääntyvistä vähemmistöistä. Tietoiskuissa lähestytään moninaisuutta kieli- ja kulttuurivähemmistöjen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmista. Tietoiskut on suunnattu erityisesti iäkkäiden parissa toimiville ammattilaisille, opiskelijoille ja vapaaehtoisille. Tunnin mittaisia tietoiskuja järjestetään Teamsissa kerran kuussa vuoden 2025 ajan. Jokaisessa tietoiskussa on 3-4 lyhyttä ja käytännönläheistä
- Published in Moni-ikä, Moni-ikä uutiset, Valli, Valli uutiset










