Tärkeä osa Elämänote-ohjelman vaikuttavuuden osoittamista on laadullinen osallisuustutkimus. Tutkimuksen tulosraportin toinen osa kertoo siitä, miten järjestöosallistuminen voi vahvistaa osallisuutta. Tutkimus on laadullinen seurantatutkimus, jossa Elämänote-ohjelman hankkeisiin osallistuneita iäkkäitä haastateltiin kolme kertaa vuoden sisällä. Tutkimus toteutettiin kanssatutkimuksena: kehitimme vertaishaastattelun mallin, jossa vapaaehtoiset eläkeläiset toimivat haastattelijoina. Raportti kertoo Elämänotetoiminnan merkitykseen seurantajaksolla vaikuttaneista tekijöistä ja kuvaa sitä, kuinka
- Published in Elämänote, Valli, Valli uutiset
Iäkkäiden osallisuutta edistävä valtakunnallinen Elämänote-ohjelma on myöntänyt vuoden 2021 Vahva ote elämästä -tunnustuksen Oulun Seudun Mäntykoti ry:n Kotiväki-hankkeelle sekä Suomen Asumisen Apu ry:n Parempaa Elämää Lähitoiminnalla -hankkeelle. Palkinnon perusteluna oli hankkeiden ansiokas työ haastavissa elämäntilanteissa olevien iäkkäiden tavoittamiseksi ja heidän osallisuutensa parantamiseksi. Kuntalehden juttu palkituista hankkeista: Vahva ote elämästä -palkitut Elämänote-ohjelmaa (2018-2021) koordinoi VALLI yhdessä
- Published in Elämänote, Valli, Valli uutiset
Isovanhempien päivää vietetään lauantaina 16.10. Isovanhempien päivää on vietetty jo vuodesta 1985 VALLIn aloitteesta. Päivän tavoitteena on edistää lasten ja vanhojen ihmisten kohtaamista ja sukupolvien välistä yhteyttä. Keskeisenä asiana on niin ikään lisätä isovanhemmuuden arvostusta koko yhteiskunnassa. Kysyimme VALLIn edellisessä uutiskirjeessä 13.9., arvostetaanko Suomessa isovanhemmuutta ja sukupolvien välistä yhteyttä? Kyllä – ei – kysymyksen vastaukset
- Published in Valli, Valli uutiset
Isovanhemmuus on tärkeä rooli yksilöiden, perheiden ja yhteiskunnan kannalta. On kuitenkin tärkeää tietää, että yhä suurempi osa iäkkäistä on sinkkuja ja lapsettomia. Eurooppalaisista ikääntyneistä 10 % on lapsettomia. (Deindl & Brandt 2016.) Suomessa parin vuosikymmenen päästä eläkkeelle jää sukupolvi, jossa joka viidennellä naisella ja joka neljännellä miehellä ei ole lapsia eikä siis myöskään biologisia lapsenlapsia.
Tavoitteena ikäkyvykkyys?
Istun lueskelemassa tärkeää paperia, valtakunnallista ikäohjelmaa. Miten kauan onkaan tiedetty, että väestö vanhenee kaikkialla maailmassa. Mieleeni piirtyy hetki, kun ministerikollegani Marjatta Väänänen, tuo ponteva ja osaava nainen, lähti Wieniin YK:n ensimmäiseen ikääntymisen maailmankongressiin – tämä tapahtui vuonna 1982. Toivoimme koko maailman heräävän huomaamaan vanhojen ihmisten merkityksen yhteiskuntien voimavaroina. Toisin kävi, kului kaksikymmentä vuotta, ennen kuin
- Published in Valli, Valli blogi
Yhteiskuntamme ikääntyessä ja monimuotoistuessa on tärkeää huolehtia siitä, että eri sukupolvet kohtaavat. Mitä paremmin ymmärrämme eri sukupolvien edustajia, sitä paremmin pystymme ottamaan eri-ikäisten tarpeet huomioon ja sitä enemmän tunnemme yhteenkuuluvuutta koko kansakuntana. Euroopan komissio tutki laajasti vuonna 2009 sukupolvien välistä solidaarisuutta EU:n alueella. Tulokset olivat huolestuttavat; Suomen osalta reilusti yli puolet vastaajista totesivat, että nuoret
- Published in Trainee blogi, Valli, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
26.11.2021 Välittämisen päivä
Välittämisen päivä on vuosittainen tapahtuma- ja teemapäivä, jonka tarkoituksena on kannustaa kaikenikäisiä ihmisiä välittämään toisistaan ja etenkin ikäihmisistä. Välittämisen päivää vietetään tänä vuonna perjantaina 26.11.2021. Lue lisää Välittämisen päivästä täällä.
23.11.2021 Nuorten Trainee -ohjelma Salossa
18-29 -vuotiaille työn ja opintojen ulkopuolella tällä hetkellä oleville nuorille aikuisille tarkoitetussa Nuorten Trainee -ohjelmassa tutustutaan ikäihmisiin ja heidän arkeensa palvelutalossa. 23.11.2021 alkava neljän viikon kestoinen ohjelma toteutetaan Palvelukeskus Ilolansalossa. Ohjelmasta hyötyvät ne nuoret, jotka haluavat saada monipuolista työkokemusta, tutustua erilaisiin ammatteihin, saada uusia tietoja ja taitoja sekä selkeyttää omia urasuunnitelmiaan. Lisätietoja saat klikkaamalla pdf-mainokseen
- Published in Trainee tapahtumat, Valli tapahtumat, Vanhustyön Trainee
VALLI ry:n Vanhustyön Trainee nuorille -toiminnan ryhmämuotoinen työkokeilu tutustuttaa nuoria ikääntyvien parissa tehtäviin monipuolisiin työnkuviin. Toiminnan tulokset ovat yhteneväiset keväällä käynnistyneen, 118 kuntaa koskettavan työllisyyden kuntakokeilun tavoitteiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriön asettaman kolmivuotisen työllisyyden kuntakokeilun tavoitteena on muun muassa edistää nykyistä tehokkaammin työhön ja koulutukseen ohjautumista. Vanhustyön Traineessa työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset
1.10.2023 vietetään Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen liputuspäivää. Nyt liputettava kerta on jo kahdeksas. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran sisäministeriön suosituksesta vuonna 2016, jolloin Miina Sillanpään syntymästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Vuodesta 2023 alkaen 1.10. on vakiintunut liputuspäivä. 1.10. on samalla myös järjestöjen päivä. Sosiaalisessa mediassa päivää voi seurata tunnisteilla #JärjestöjenPäivä #liputan #MiinaSillanpää
- Published in Valli, Valli uutiset









