VALLI Suomen YK-liiton jäseneksi
Suomen YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukon tervehdys: Tervetuloa Suomen YK-liiton jäseneksi! Suomen YK-liitto on YK-teemoihin keskittyvä kansalaisjärjestö. Liitto edistää laaja-alaisen vaikuttajaverkostonsa avulla kansainvälistä yhteistyötä, jossa ketään ei jätetä kehityksestä jälkeen. Visiomme on saavuttaa yhteistyöllä vahva YK ja kestävä tulevaisuus. Toiminnassa on mukana lähes 70 suomalaista järjestöä ammattiyhdistysliikkeestä nais- ja nuorisojärjestöihin. On hienoa saada mukaan myös ikäihmisten
- Published in Valli, Valli uutiset
Hyvät käytännöt, tekijät ja tulokset esille
VALLI ry:n Etsivän vanhustyön verkostokeskuksen koordinoima Helsingin kaupungin ja helsinkiläisten järjestöjen yhteinen Kunnan keskitetyn palveluohjauksen ja järjestöjen etsivän vanhustyön systeeminen verkostoyhdyspintatyö -toimintamalli palkittiin Talentian Hyvä käytäntö -kilpailussa. Tuo tunnustus lämmitti ja kannustaa pyrkimään vielä parempaan. Sosiaali- ja terveystyössä moni asia toimii hyvin ja uusia toimintamallejakin kehitetään jatkuvasti. Samaan aikaan sosiaali- ja terveysala tarvitsee nostetta. Työ
Suomalaiseen kalenteriin merkitään vuodesta 2023 alkaen vakiintuneena liputuspäivänä ”Miina Sillanpään päivä, kansalaisvaikuttamisen päivä” 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi liputettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016, 150 vuotta Miina Sillanpään syntymän jälkeen. Siitä asti liputus on saanut sisäministeriöltä vuosittaisen suosituksen, joka nyt siis muuttuu vakiintuneeksi liputukseksi. Sisäministeriö ja Helsingin yliopiston almanakkatoimisto tiedottivat asiasta 19.3.2021. VALLI ry oli
- Published in Valli, Valli uutiset
Ikäihmisten toimintakyvyn säilyminen hyvänä mahdollisimman pitkään ja hyvinvoinnin edistäminen on yhteiskunnalle tärkeää ja taloudellisesti kannattavaa. Kun ikäihmiset voivat hyvin, he pärjäävät pitempään kotona ja laitospaikan tarve siirtyy. Ikäihmisten palveluista säästäminen tulee maksamaan huikean paljon enemmän. Yhteiskuntaa tulee rakentaa pitkäjänteisesti ja ottaa oppia myös historiasta. Ikäihmiset ovat kansakunnan muisti ja he ovat nähneet yhteiskunnan kehittymisen vuosikymmenien
- Published in Elämänote, Valli, Valli blogi
Lääkehoidon toteutumisessa on tärkeää huolehtia siitä, että lääkkeet tulevat otetuksi oikea-aikaisesti ja ettei lääkkeitä syödä turhaan. Turha lääkitys voi olla esimerkiksi vuosia sitten johonkin jo helpottaneeseen vaivaan määrätty lääke, joka on vain ”jäänyt päälle”. Lääkkeitä on saatettu myös määrätä vaivoihin, jotka ovatkin aiheutuneet jonkin toisen lääkkeen sivuvaikutuksena ja jotka olisivat ehkä helpottuneet ajan kanssa tai
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - uutiset, Valli, Valli uutiset
Digi arjessa ei todellakaan ole todellisuutta kaikille kansalaisille. Sen eteen pitää tehdä hartiavoimin töitä. Ja usein huomaa kaipaavansa selkeämpiä vaikuttamisen mahdollisuuksia. Vaikuttamisen paikkoja on, ja niihin on hyvä tarttua matalalla kynnykselläkin. Merkittävän vaikuttamisen paikan tarjoaa Digi arkeen -neuvottelukunta. Se toimii yhteistyö- ja vuoropuhelukanavana kansalaisjärjestöjen, tutkijoiden, eri viranomaisten, elinkeinoelämän ja julkisten palveluiden digitalisoinnista vastaavan valtiovarainministeriön välillä.
- Published in Ikäteknologiakeskus, Ikäteknologiakeskus - uutiset, Valli, Valli uutiset
Nuoret tarvitsevat tukea (työ)elämään
Nuorisobarometri 2020 -tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret kokevat erilaiset yhteiskunnan eri palvelut riittämättömiksi. Tähän tutkimukseen ei koronatilanne ehtinyt vaikuttaa, mutta selvää on, ettei tilanne ole ainakaan koronan myötä helpottunut. Kuulummeko yhteiskuntaan? -tutkimuksen tulokset ovat yhteneväisiä Nuorisobarometri 2020 kanssa. Tuloksista ilmeni, että työn ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret ovat kokeneet
- Published in Trainee blogi, Valli blogi, Vanhustyön Trainee
Iäkkäiden ääni kuuluviin kuntavaaleissa
Kevään 2021 kuntavaalit siirtyivät huhtikuulta kesäkuulle. Toivottavasti tällöin mahdollisimman moni iäkäskin pääsee turvallisesti vaaliuurnille. Vaihtoehtoja on onneksi monia. Virallinen vaalipäivä on sunnuntai 13.6., mutta äänestää voi myös ennakkoon. Vaalien toimittamisen uuden aikataulun mukaan ennakkoäänestys on kotimaassa 26.5.-8.6.2021 ja ulkomailla 2.-5.6.2021. Aikataulut löytyvät täältä: Kuntavaalien aikataulu Tärkeä vaihtoehto äänestämiseen on kotiäänestys. Se on tarkoitettu henkilölle, jonka
- Published in Elämänote, Valli, Valli uutiset
Vanhustyön Trainee tarjoaa maksuttomia virtuaalisia työpajoja erilaisille alle 30-vuotiaiden nuorten ryhmille ja luokille ikäihmisten kohtaamiseen ja heidän parissaan toimimiseen liittyen. Työapajat on mahdollista räätälöidä ryhmän tarpeen mukaan. Ota yhteyttä:suvi.hiltunen[at]valli.fi, puh. 050 408 2890 Lue lisää työpajoista
- Published in Trainee tapahtumat, Valli tapahtumat
Iäkkäiden elämänhallintaa parantava ja yksinäisyyttä vähentävä toimintamalli on saanut Hyvä käytäntö 2021-palkinnon. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia myönsi palkinnon jo 14. kertaa. Palkittu verkostomalli edistää toimivien ja tuloksellisten sosiaalialan ammattikäytäntöjen kehittämistä ja levittämistä. Kunnan keskitetyn palveluohjauksen ja järjestöjen etsivän vanhustyön systeeminen verkostoyhdyspintatyö- toimintamallia kiitettiin yhteistyön lisäksi innovatiivisuudesta, vaikuttavuudesta sekä levitettävyydestä. Palkittua toimintamallia ovat olleet kehittämässä







